Tavase Oy:n yhtiökokous päätti asettaa yhtiön selvitystilaan

Tekopohjavesihanketta valmistelut Tavase Oy on asetettu selvitystilaan. Asiasta päätettiin yksimielisesti osakeyhtiön yhtiökokouksessa 25.6.2025. 

Yhtiön selvitysmiehiksi valittiin KPMG Oy:ltä Tero Piisi ja Satu Saarinen.

– Osakeyhtiön selvitystilalla tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiön varallisuusasema selvitetään ja omaisuus muutetaan rahaksi. Velat maksetaan ja mahdollinen ylijäämä suoritetaan osakkeenomistajille. Selvitystilan lopputuloksena yhtiö purkautuu ja lakkaa olemasta, kertoo liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen.

Tampereen kaupunginvaltuusto antoi kantansa Tavase-hankkeesta huhtikuussa 2024. Valtuusto päätti esittää Tavase Oy:n muille osakkaille, että tekopohjavesihankkeen valmistelu lopetetaan ja Tavase Oy puretaan osakeyhtiölain mukaisin menettelyin.

Yhtiö on marraskuussa 2024 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätösten mukaisesti poistanut maastoon sijoitettuja pohjaveden tutkimuslaitteita ja kaivoja sekä ennallistanut maastoa. Työt suoritettiin ELY-keskuksen hyväksymin menetelmin ja on pääosin saatu päätökseen.

Yhtiöllä oli vesilain mukaiset luvat tekopohjavesihankkeelle, mutta päätöksestä haettiin valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 28.3.2024 -päätöksellään Tavase Oy:n hakeman vesilain mukaisen luvan kokonaisuudessaan.

Tavase Oy oli usean kunnan omistama yhtiö, jonka tehtävänä oli Kangasalan ja Pälkäneen alueille sijoittuvan tekopohjavesilaitoksen suunnittelu. Yhtiön omistajina on viime vuosina ollut Tampere (79,4%) sekä Akaa, Kangasala, Lempäälä ja Vesilahti (yhteensä 20,6%).

Lisätietoja

Arto Vuojolainen
Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Puhelin:
050 345 1397
Satu Saarinen
Selvitysmies, KPMG Oy
Puhelin:
0447591070
Tero Piisi
Selvitysmies, KPMG Oy
Puhelin:
0407133712
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Kuvapankki
Jaa sosiaalisessa mediassa