Atala-Linnainmaan alueella poistetaan kirjanpainajan iskeymäpuita ja tuulenkaatoja

Atala-Linnainmaan alueella poistetaan puita ja tuulenkaatoja, joihin kirjanpainaja on iskeytynyt. Työt alkavat juhannuksen jälkeen maanantaina 23.6.2025. Iskeymäpuita poistetaan alle kymmenen kappaletta, ja tuulenkaatoja kerätään pahimmista kirjanpainajan vaivaamista paikoista.
Ruskea purua puun rungolla.
Kirjanpainaja iskemän puun kaarnasta löytyy pieniä reikiä ja ruskeaa purua.

Atala-Linnainmaan alueella kartoitettiin kesäkuussa kuusia, joihin kirjanpainaja-kaarnakuoriainen oli iskeytynyt lisääntymään.  Sateen ja viileän kesän vuoksi kirjanpainajan parveilu oli vähäisempää. Linnainmaan alueelta kirjanpainajaa löytyi muutamasta pystypuusta ja tuulenkaadoista.  Lintuihin erikoistunut biologi on tarkastanut poistettavat puut, eikä niistä havaittu lintujen pesintää. 

Juhannuksen jälkeen alkavat puiden ja tuulenkaatojen poistot kestävät muutaman päivän. Koneellisen puunkorjuun jälkeen iskeymäpuita kuoritaan metsurityönä.  Metsään lahopuiksi jätettäviä runkoja kuoritaan, jotta kirjanpainaja ei voi lisääntyä niissä.

Kirjanpainajan toisen sukupolven iskeymäpuita kartoitetaan myöhemmin kesällä. Niiden poistot tehdään elokuun loppuun mennessä.

Kirjanpainajan takia Tampereen virkistysalueilla on kuollut pystyyn runsaasti kuusia.  Kirjanpainaja iskeytyy alkukesällä heikentyneisiin kuusiin, ja ne kuolevat myöhemmin kesällä. Edellisvuosien kuivat ja lämpimät kesät ovat heikentäneet kuusia. Kuoriainen on hyötynyt lämpimistä kesistä, ja massaesiintymän aikana se kykenee iskeytymään myös terveisiin kuusiin.  

Lisätietoja

Heli Vuorilampi
Luonnonhoidon asiantuntija
Puhelin:
040 357 7003
Kuvat: Jussi Järvinen
Jaa sosiaalisessa mediassa