Koulujen päättäjäisten juhlinta sujui jalkautujien näkökulmasta rauhallisesti
– Viileä sää saattoi vaikuttaa siihen, että alkuilta oli hyvin rauhallinen ja suurin osa nuorista saapui paikalle hieman totuttua myöhemmin. Arvioiden mukaan rannassa oli noin 4000 nuorta. Juhlijoiden määrään nähden ilta sujui kokonaisuudessaan melko rauhallisesti, kertoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden koordinaattori Emmi Erkkilä.
Nuorten pariin jalkautui eri tahojen nuoriso-ohjaajia sekä vapaaehtoisia aikuisia. Yhteensä jalkautujia oli noin 90. Jalkautujat tekivät tiivistä yhteistyötä pelastuslaitoksen, poliisiin, SPR:n ja sosiaalipäivystyksen kanssa.
– Meillä on jo usean vuoden kokemus tällaisesta yhteistyöstä, ja tälläkin kertaa se sujui erinomaisesti. Hyvin sujunut yhteistyö takasi sen, että saatoimme tarjota nuorille sen läsnäolon ja avun, mitä he tarvitsivat, sanoo Erkkilä
Illan aikana jalkautujat kohtasivat hieman yli 2100 nuorta, joista 950 kaipasi jonkinlaista apua ja joista noin 90 ohjattiin eteenpäin esimerkiksi poliisille tai SPR:n ensiapupisteelle.