Kuudesluokkalaiset saavat Tampereella tunnustuksen omista vahvuuksistaan
Yli 2000 oppilasta Tampereen kaupungin kouluista sekä Tampereen yliopiston normaalikoulusta, Svenska samskolanista, Kristillisestä koulusta ja Rudolf Steiner -koulusta saa stipendin päättäjäistilaisuudessaan todistuksen lisäksi. Luokanopettajat kokoavat stipendiin jokaisen oppilaan yksilöllisiä vahvuuksia ja hyviä ominaisuuksia, jotka auttavat vahvistamaan lapsen minäkuvaa ja itseluottamusta.
– Alakoulusta yläkouluun siirtyminen on monille nuorille tärkeä ja joskus myös jännittävä vaihe elämässä. Stipendi luo uskoa tulevaan ja rohkaisee oppilaita löytämään voimansa omista ainutlaatuisista piirteistään, sanoo Tampereen kaupungin perusopetuksen johtaja Kristiina Järvelä.
Hatanpään koulun rehtori Mari Palviainen muistuttaa, että vahvuuksien tunnistaminen ja nimeäminen ovat keskeinen osa tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimista.
– Positiivinen palaute on toivottavasti osa jokaisen oppilaan päivittäistä arkea, mutta vahvuusstipendin avulla oppilas saa omat vahvuutensa kirjattuna. Toivon, että vahvuusstipendi kannustaa jokaista oppilasta kehittämään omia supervoimiaan tässä tärkeässä elämänvaiheessa, sanoo Palviainen.
Vahvuusstipendistä on saatu paljon positiivista palautetta, ja siitä on muodostunut tärkeä perinne sekä oppilaille että sen antajille.
– Vahvuusstipendistä on muodostunut myös nuorisopalveluille tärkeä perinne. Meitä ilahduttaa se, että voimme stipendin avulla vahvistaa nuorten käsitystä omista vahvuuksistaan ja muistuttaa, että jokaisella meistä on omat kykymme ja lahjamme sekä oma paikkamme tässä maailmassa, sanoo Tampereen kaupungin nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti.
Pirkanmaan Osuuskauppa mahdollistaa sen, että stipendin saajat saavat myös lahjakortin.
– On tärkeää, että eri toimijat tekevät yhteistyötä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Vahvuusstipendi on kannustava ele, joka toivottavasti vahvistaa nuorten itseluottamusta ja positiivista minäkuvaa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan ihmisistä ja kulttuurista vastaava johtaja Sari Moisander.