Hiedanrannan Tehdaskartanonkadun asuin- ja palvelurakentamisen asemakaavaehdotus hyväksyttiin nähtäville
Noin 7,7 hehtaarin suunnittelualue sijaitsee Lielahden kaupunginosan pohjoispäässä noin viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta, Tehdaskartanonkadun ja Lielahdenkadun risteyksessä. Uusi, arviolta noin 1000 asukkaan asuinalue tulee Lielahdenkadun itäpuolelle. Suunnittelualue on entistä teollisuusaluetta, ja sen etelän ja kaakon puolella on toiminnassa olevia teollisuuden tuotantorakennuksia 1970–1980 -luvulta.
Uutta asuinrakennusoikeutta muodostuu noin 53 000 kerrosneliömetriä. Pysäköinti sijoitetaan keskitetysti laitokseen. Päiväkodille osoitetaan rakennusoikeutta 2800 kerrosneliömetriä ja se on mitoitettu 160 lapselle. Paloaseman sijoittamista alueelle tutkittiin, mutta siitä on luovuttu.
Rakennusmaaksi osoitettava alue on entistä peltoa, jota on käytetty viime vuosina maa-ainesten läjitykseen. Suunnittelualueella ei sijaitse arkeologisia kulttuuriperintökohteita tai rakennetun kulttuuriympäristön kohteita, eikä se ole miltään osin luonnontilainen. Maan omistaa enimmäkseen Hiedanrannan Kehitys Oy ja pieniltä osin Tampereen kaupunki.
Viheralueita ja joukkoliikenneyhteyksiä
Kotelotehtaanpuistikko on osoitettu lähivirkistysalueeksi. Lisäksi yleismääräyksessä annetaan määräys yleiskaavan ekologisen yhteyden kehittämisestä. Osa Tehdaskartanonkadun katualueesta on osoitettu ehdotusvaiheessa Portintauksen suojaviheralueeksi ekologisten yhteyksien turvaamiseksi.
Alueen Itä- ja pohjoispuolella on avoimena hoidettava Sellupuiston niitty, joka avaa näkymiä. Olemassa olevan Selluniityn suojaviheralueen rajoja tarkistetaan. Muilta suunnilta suunnittelualuetta ympäröivät katualueet ja rakennetut korttelialueet.
Katualueet sekä kävelyn ja pyöräilyn reitit on tarkasteltu osana alueen laajempaa liikennejärjestelmää ja sovitettu yhteen viheralueiden suunnittelun kanssa. Tehdaskartanonkadulle, Lielahdenkadulle ja Pahvitehtaankadulle on lisätty puurivien ja istutettavan alueen osan merkintöjä ekologisten ja virkistysyhteyksien jatkuvuuden varmistamiseksi.
Pohjoisin osa alueesta sijaitsee alle 500 metrin päässä Tehtaan raitiotiepysäkistä. Raitiotieliikenne Hiedanrantaan alkoi 2025 tammikuussa. Lielahdenkadulla on joukkoliikenteen laatukäytävä.
Portti kohti Hiedanrantaa
Suunnittelualueella on kaupunkikuvallista merkitystä. Tehdaskartanonkatu on ajoneuvoliikenteen päälähestymissuunta Hiedanrannan alueelle pohjoisesta päin, ja sen päätteenä näkyy tehtaan vanha vesitorni.
Hiedanrannasta suunnitellaan uusi, kestävä kaupunginosa, joka tarjoaa korkealaatuisen työ-, asuin- ja palveluympäristön säilyttäen ja hyödyntäen alueen historiaa ja kulttuuriperintöä, innovatiivisia ratkaisuja sekä erinomaista sijaintia raitiotien varrella Näsijärven rannalla.
Hiedanrantaa ja Lielahtea asemakaavoitetaan vaiheittain osa-alue kerrallaan kaupunginhallituksen 8.6.2020 hyväksymän Hiedanrannan yleissuunnitelman pohjalta.
Asemakaavan nähtävillä olo alkaa perjantaina 30.5.2025. Myös aluetta koskevia katu- ja viheraluesuunnitelmia on tulossa nähtäville.