Täällä me soitellaan -näyttely juhlistaa yhdenvertaista taidetta

Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n galleria Vivissä on esillä Täällä me soitellaan -juhlanäyttely, joka esittelee Vimmart – yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen 20-vuotista toimintaa.

Näyttelyn valokuvissa esiin pääsee Vimmartin musiikkikoulun oppilaat, erityisen hyvät muusikot. Näyttely koostuu kuvista viimeisen vuoden ajalta. Sosionomi ja yhteisötaiteilija Iiris Raudes on kuvannut Vimmartin konsertteja sekä toteuttanut valokuvaprojektin bändiryhmien kanssa. Tuotokset ovat nyt esillä näyttelyssä. Näyttelyn tavoitteena on herättää pohtimaan sitä, pääseekö kaikki tekemään yhdenvertaisesti taidetta. 

Näyttelyssä on esillä myös Wärjäämön (Pirkanmaan hyvinvointialue), Omapolun (Setlementti Tampere ry.) ja Tukena Weturin (Tukena Oy) asiakkaiden tekemiä kylttejä, jotka ottavat kantaa siihen, millainen yhdenvertaisempi maailma olisi ja mitä tarvittaisiin yhdenvertaisempaan yhteiskuntaan. Lisäksi näyttelyssä nähdään Vimmartin alla toimivan Tampereen King Sejong -instituuttihankkeen korealaisia kalligrafiatöitä

Avajaiset osana Vimmafestiä

Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 24.5.2025. Avajaiset ovat osa Vimmafest -yhdenvertaisen taiteen juhlaohjelmaa. Vimmafestissa pääsee osallistumaan klo 13–16 työpajakaruselliin, jonka taidetyöpajoissa tehdään taidetta eri tavoin. Näiden lisäksi Vimmafestin juhlakatselmuksessa nähdään monenlaisia upeita esityksiä. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

Täällä me soitellaan -näyttely on esillä Galleria Vivissä 22.5.–27.6.2025. 

Lisätietoja

Piritta Brusi
Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo/Tampereen kaupungin nuorisopalvelut Kulttuurituottaja
Puhelin:
0400 962 264
Jarmo Skön
Vimmart, yhdistyksen toiminnanjohtaja ja musiikkikoulun rehtori
Puhelin:
040 681 1117
Jaa sosiaalisessa mediassa