Itätuulen päiväkoti sai huipputulokset Kunta10-kyselyssä – kaikki työntekijät suosittelisivat työpaikkaa
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Päivi Häkkinen selailee paperinippua Itätuulen päiväkodin kahvihuoneessa Linnainmaalla. Paperinippu on tulostettu Powerpoint-esitys Itätuulen päiväkodin Kunta10-tutkimuksen tuloksista.
Melkein vuoden Itätuulen päiväkodissa ollut Häkkinen silmäilee paperinippua tyytyväisenä. Tutkimukseen vastanneet suosittelisivat Itätuulen päiväkotia työpaikkana kaverilleen, ja kyselyyn vastasi jokainen päiväkodin työntekijä.
– Ihmisten mielestä tänne on kiva tulla, ja moni hakee tänne työnkiertoon. Teemme paljon töitä työnhyvinvoinnin eteen, sanoo Häkkinen.
Itätuulen päiväkodin tulokset liittyen työhön, työyhteisöön ja johtamiseen ovat korkealla tasolla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen keskimääräisiin tuloksiin katsottuna. Lisäksi Itätuulen päiväkoti pärjää erityisen hyvin työn imuun, mielekkyyteen, työyhteisöön, johtamiseen ja työnantajan suositteluun liittyvissä asioissa.
Kaupungin tulokset hyvällä tasolla
Kunta10-tutkimus on Työterveyslaitoksen teettämä tutkimus, jossa selvitetään kunta-alan henkilöstön työtä, työssä tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutuksia henkilöstön terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimus tehdään joka toinen vuosi, ja kysely lähetetään kaikille vakituisille työntekijöille ja pitkissä määräaikaisissa työsuhteissa oleville.
Tampereen kaupungin tulokset ovat hyvällä tasolla, ja tulokset ovat myönteisesti kehittyneet pidemmällä aikavälillä. Yli 70 prosenttia vastaajista kokee usein työn imua, ja lähes 90 prosenttia vastaajista kokee panostavansa paljon omaan työhönsä. Lähes 80 prosenttia suosittelisi työnantajaansa ystävälleen ja iso joukko vastaajista haluaa jatkaa työskentelyään eläkeikään saakka. Tutkimuksen mukaan etenkin työyhteisöt nähdään suurina voimavaroina.
– Työ kaupungilla koetaan merkitykselliseksi ja mielekkääksi, kiteyttää Tampereen kaupungin työhyvinvointiasiantuntija Katja Nieminen.
Itätuulen salaisuus yhteisissä työmalleissa ja kuormittavuuden poistamisessa
Itätuulen päiväkoti pärjäsi tutkimuksessa vahvasti sosiaaliseen pääomaan ja psykologiseen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Häkkisen vieressä istuva apulaisjohtaja Marjo Kata pohtii konkreettisia syitä tutkimuksen vahvoille tuloksille.
– Meillä on vähän vaihtuvuutta henkilökunnassa, ja meillä on koulutetut työntekijät.

Vakituisten työntekijöiden lisäksi päiväkodin sijaiset ja opiskelijat ovat kehuneet Itätuulen hyvää työyhteisöä. Vaikka välillä päiväkodissa tulee nopeita tilanteita, sijaiset ja opiskelijat ovat tykänneet päiväkodin rauhallisesta työilmapiiristä.
– Meillä toimitaan hyvin yhdessä, keskustelu on avointa ja työyhteisö tukee esihenkilötöitä, sanoo Häkkinen.
Vaikka työmäärä ja sen tuoma kuormittavuus on lisääntynyt päiväkodissa työskentelevien ihmisten arjessa, Itätuulen päiväkodissa ei kuitenkaan koeta kuorman ylittävän työntekijöiden sietokykyä. Toisin sanottuna kiireisistä tilanteista huolimatta jokainen kokee kuormituksen pysyvän hallinnassa.
– Täällä saa hyvin apua toisilta, jolloin oma fiilis ei jää kuormittuneeksi, sanoo varhaiskasvatuksen opettaja Merja Meskanen.
Kuormitusta voidaan hallita monin eri tavoin, ja yksi tällainen keino on eräänlainen “tehojen laskeminen” oikeissa tilanteissa. Vaikka työtä tehdään kunniahimoisesti ja loppuun asti, joskus asioita voi tehdä rauhallisemmalla tahdilla.
– Käymme työyhteisössämme jatkuvaa vuoropuhelua töihin liittyvistä asioista, ja joissain tilanteissa voimme keventää työn tuomaa kuormaa ottamalla esimerkiksi hiukan maltillisemman tahdin, kertoo Häkkinen.
Lisäksi Itätuulessa luodut työmallit ja käytänteet ovat sujuvoittaneet arkityön tekemistä. Yhteiset palaverit ja tiimitapaamiset auttavat vuorovaikutuksen toteutumista ja ryhmien välistä kommunikaatiota.
– Se vaatii tietyn ja omanlaisen systeemin luomista työpaikalla, jossa positiivinen ja lämminhenkinen fiilis alkaa jo aamutervehdyksestä, kuvailee Häkkinen.
Päiväkodilla valtava suosio
Hyvä Kunta10-tutkimustulos on todentunut päiväkodin työntekijöille samanaikaisesti perheiden antaman palautteen ja suosion kautta. Moni vanhempi haluaisi nimittäin oman lapsensa Itätuulen päiväkotiin.
– Uusien hakijoiden on vaikea saada paikka päiväkodista, mutta sisarus- ja siirtotoiveet palveluohjauksemme pyrkii toteuttamaan, kertoo Marjo Kata.
Meskanen on kuullut useasti perheiden positiivista palautetta, ja ulkopaikkakunnilta muuttaneet perheet ovat kehuneet niin ikään päiväkodin rauhallisuutta. Lisäksi Itätuulessa käyvät vierailijat sanovat usein, että päiväkodista huokuu hyvä ilmapiiri.
– Olemme leikeissä mukana ja läsnä, emmekä puhu lasten ”yli”, sanoo Merja Meskanen.
Päiväkodin hyvät Kunta10-tulokset eivät rakentuneet päivässä, vaan asioiden eteen on tehty pitkäjänteisesti töitä. Ennen kaikkea Kata kertoo yhteisen menestyksen perustuvan päiväkodin yhteisiin arvoihin.
– Arvomaailma ja arvopohja on meillä selkeä. Siihen meidän toimintamme on perustunut pitkän aikaa, päättää Kata.
