”Ich komme aus Tampere” – Tampere kannustaa Erika Vikmania kohti viisuvoittoa
Ich komme -kappaleen tahtiin tanssivat videolla muun muassa Anitta Ahonen, Mikko Alatalo, Carrie the Drag Queen, Simo Frangen ja Matilda Wirtavuori. Mukana menossa ovat myös Vikmanin lateksisen esiintymisasun valmistanut Tiina Rikala, Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijoita sekä saunojaryhmä. Videota on kuvattu Pispalanharjulla, Tammerkoskella, saunalautalla Pyhäjärvellä, Keskustorilla sekä Tampereen yhteiskoulun lukiolla sekä muissa tamperelaismaisemissa.
- Erika Vikmanin Ich komme on ylistys rohkeudelle ja rikkoo ennakkoluuloja. Sama pätee myös Tampereeseen kaupunkina. Haluammekin videolla kannustaa koko kaupunkiyhteisön ja Suomen mukaan kannattamaan tamperelaislähtöistä Erikaa voittoon, kommentoi PR- ja media-asiantuntija Tuomas Paloniemi Visit Tampereesta.
Kannatusvideo tulee näkymään sosiaalisessa mediassa ja eri puolilla kaupunkia. Videon on kuvannut tamperelainen videotuotantoyhtiö Karu Films.
Ich kommea kannatetaan Tampereella ja Baselissa
Yritykset, yhteisöt, yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat kannustaa myös itse Erika Vikmania viisuvoittoon koko viisuviikon ajan. Mukaan voi osallistua somessa valmiilla somepohjilla sekä tunnisteella #IchKommeAusTampere ja merkitsemällä sosiaalisen median julkaisuihin @VisitTampereOfficial.
Eri toimijat voivat ilmoittaa omaa viisuteemaista oheisohjelmaa Tampereen tapahtumakalenteriin tunnisteella #IchKommeAusTampere. Osa tapahtumista nostetaan Visit Tampereen koontisivustolle. Lisäksi Euroviisujen semifinaalien ja finaalin aikaan Hämeenkadun valoverhot valaistaan teeman mukaisesti.
Suomalainen kannustusviesti kajahtaa myös Euroviisujen isäntäkaupungissa Baselissa, kun Erika Vikman ja vöyriläinen KAJ saavat euroviisuihin yhteiset kannustusjoukot kotikentiltään. Tampere ja Vöyri kannustavat yhdessä Erika Vikmania ja KAJ’ta koko viisuviikon ajan Baseliin keskeiselle paikalle rakentuvassa Suomi-loungessa. Lounge pitää sisällään muun muassa aidon saunan.
- Tampereella on monenlaisia vahvuuksia, joilla haluamme näyttäytyä maailmalla. Kiinnostavan kaupunkikulttuurin, maailmanluokan tapahtumien ja luonnon lisäksi sauna on vahva tamperelainen juttu. Maailman saunapääkaupunki Tampere saa nostetta Baselissa Suomi-alueen saunan ansiosta. Saunasta vastaa Suomen Saunaseura, kertoo Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen.
Virallisten tapahtumapaikkojen viereen Baselissa sijoittuvaa aluetta koristaa lisäksi erilaiset suomalaiset elementit ja esimerkiksi erilaiset kuvausseinät. Suomi-alueelle odotetaan useita kymmeniä tuhansia vieraita. Lounge saunoineen avautuu 13.5. ja on auki 17.5. saakka päivittäin 12–20. Saunat ovat lämpimänä kello 13–19.