Nuoret juhlivat vappua rauhallisesti

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden työntekijät jalkautuivat vappuaattona yhdessä muiden ammattilaisten kanssa kohtaamaan ja auttamaan nuoria.

Tänä vuonna juhlijoiden pariin jalkautui yli 40 hengen tiimi, joka koostui Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden työntekijöistä sekä muista ammattilaisista. Suurin osa juhlijoista kokoontui Koskipuiston alueelle. Viileästä säästä huolimatta juhlijoita oli liikkeellä paljon.

– Vaikka juhlijoita oli paljon, ilta sujui meidän näkökulmastamme rauhallisesti. Suurin osa nuorista juhli maltillisesti. Mukaan mahtuu tietenkin aina joitain ylilyöntejä, mutta sitä varten työntekijämme ja muut ammattilaiset olivat paikalla auttamassa. Lisäksi oli ilahduttavaa huomata, kuinka esimerkillisesti nuoret pitivät huolta toisistaan, kertoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden koordinaattori Emmi Erkkilä.

Jalkautujat kohtasivat yhteensä noin 1300 juhlijaa, joista noin 280 kaipasi jonkinlaista apua ja joista 20 ohjattiin eteenpäin muille tahoille. 

Lisätietoja

Emmi Erkkilä
Koordinaattori
Puhelin:
040 484 7887
Jaa sosiaalisessa mediassa