Nuorisopalveluiden työntekijät jalkautuvat juhlijoiden pariin vappuaattona
Jalkautujat liikkuvat erityisesti Koskipuiston ja keskustan alueella.
– Meille on tärkeää, että olemme läsnä siellä, missä nuoret ovat. Koskenranta ja muu keskustan alue kerää eniten juhlijoita, joten siksi myös me olemme siellä. Jalkautuessa kyselemme kuulumisia ja autamme tarvittaessa, kertoo vapun jalkautumisesta vastaava Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden koordinaattori Emmi Erkkilä.
Erkkilä muistuttaa, että nuorisopalvelut tarjoaa nuorille tekemistä myös vappuaattona. Kaikki Tampereen kaupungin nuorisokeskukset lukuun ottamatta Tesoman ja Vuoreksen nuorisokeskusta ovat avoinna vappuaattona. Lisäksi nuorisopalveluiden työntekijöitä päivystää Nuorten Tampereen Discord-serverillä.
Vinkit juhlimaan lähtevien nuorten vanhemmille
- Tiedä, missä nuori on ja kenen kanssa.
- Sovi kotiintuloaika ja se, miten ja millä nuori pääsee kotiin.
- Keskustele etukäteen, millä tunnelmalla nuori lähtee ulos.
- Nuorelle kannattaa sanoa, että oli tilanne mikä tahansa, aina voi tulla kotiin.
- Älä salli alle 18-vuotiaan alkoholinkäyttöä.
- Varmista, että nuorella on puhelin päällä ja että siinä on tarpeeksi virtaa. Anna oma puhelinnumerosi nuorelle myös paperilla puhelimen katoamisen varalta.
- Pidä oma puhelin päällä ja ole ajokunnossa.