Tampereen varhaiskasvatus ja esiopetus saavat kiitosta huoltajilta

Huoltajien tyytyväisyys Tampereen kaupungin järjestämään varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen on edelleen hyvällä tasolla. Vuoden 2024 lopussa tehty varhaiskasvatuksen asiakaskysely ja huhtikuussa 2025 tehty esiopetuksen kysely osoittavat, että 90 prosenttia vastaajista kokee palvelun vastanneen odotuksia tai olleen odotettua parempi.

Vuosittain tehtävä varhaiskasvatuksen asiakaskokemuskysely keräsi tällä kertaa kaikkiaan 1999 vastausta. Esiopetuksen asiakaskokemuskyselyyn vastasi 595 vastaajaa, mikä on 120 vastausta enemmän kuin edellisvuonna. Kyselyt mittaavat asiakaskokemusta ja keskittyvät lapsen varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaan, toimintakulttuuriin ja pedagogiikkaan, vuorovaikutukseen sekä toiminnan kehittämiskohtiin. Kyselyn tuloksia on verrattu edellisen vuoden tuloksiin.

Varhaiskasvatuksessa tukea ja neuvoja lapsen haasteisiin

Huoltajien osallistuminen lapsen varhaiskasvatuskeskusteluun eli ns. vasu-keskusteluihin on kasvanut 6 prosenttia viime vuodesta. Vasu-keskustelussa varhaiskasvatuksen opettaja ja vanhemmat keskustelevat lapsen kasvusta ja kehityksestä ja kirjaavat niitä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. 
Vastaajat toivoivat vieläkin syvällisempää paneutumista lapsen yksilöllisiin tarpeisiin sekä lisää tukea ja neuvoja lapsen haasteisiin.

Vastaajien mukaan lasten ideat ja toiveet huomioidaan varhaiskasvatuksessa aiempaa paremmin, ja leikin merkitystä kasvatuksessa korostetaan enemmän. Varhaiskasvatuksessa leikitään edelleen riittävästi, ja perheet saavat nyt paremmin tietoa lapsen liikkumisesta varhaiskasvatuspäivän aikana.

Esiopetussuunnitelma ja täydentävä toiminta entistä tutumpia

Esioppilaiden huoltajat antoivat entistä positiivisempia arvioita esiopetuksesta, korostaen henkilöstön hyvää työtä sekä lasten sosiaalisuuden ja oppimisen kehitystä.

Vastaajien mukaan lapsilla on ollut riittävästi mahdollisuuksia leikkiin ja oppimiseen, ja he ovat voineet osallistua leikin ja toiminnan suunnitteluun aiempaa enemmän (6 %).

Lisäksi entistä useampi huoltaja on tietoinen esiopetuksen valtakunnallisista tavoitteista (4 %) ja saanut riittävästi tietoa täydentävästä toiminnasta (6 %).  Esiopetuksen toimintaa ohjaavat esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, joita Tampereen kaupunki on täsmentänyt.

Kiusaamiseen puututaan

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan molempien kyselyjen vastaajien mukaan riittävästi, ja kiusaamisen ehkäisystä tiedotetaan paremmin kuin aikaisemmin. Perheiden mukaan lapsen kokemaa kiusaamista esiintyy edelleen, mutta kiusaamiseen puututaan ja kiusaamista käsitellään lasten kanssa.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tukemiseksi vastaajat korostivat lapsen yksilöllisyyden, kulttuurien ja perheiden monimuotoisuuden huomioimista sekä tuen tarpeisiin vastaamista.

Kierrätyksen ja jätteiden lajittelun merkityksestä kerrotaan lapsille, ja yksiköissä esimerkiksi askartelu- ja luonnonmateriaaleja kierrätetään ja hyödynnetään uudelleen. Myös luontoretket ja ulkoilu ovat tärkeä osa toimintaa.

Vanhemmat haluavat vaikuttaa 

Asiakaskyselyjen mukaan henkilöstöllä on tarvittaessa aikaa keskustella lapsen asioista vanhempien kanssa. Valtaosa vastaajista kokee, että heidän toiveensa ja ideansa huomioidaan. Keskustelua henkilökunnan kanssa pidetään edelleen tärkeimpänä toiminnan kehittämisen keinona.

Perheet pitävät eVaka-järjestelmää tärkeimpänä palautekanavana, ja 93 prosenttia vastaajista arvioi varhaiskasvatusyksikön viestinnän onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.

Noin neljännes vastaajista antoi avointa palautetta nostaen esiin onnistumisen ja kehittämisen kohteita. Vaikka viestintä on onnistunutta, vastaajat toivoivat lisää tiedottamista, henkilöstöresurssien lisäämistä ja sensitiivistä kohtaamista. Myös kiitoksia tuli runsaasti.
 

Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa