Lauri Lylyn muotokuva paljastettiin Raatihuoneella
Tampereen kaupungin pormestarina vuosina 2017–2021 toimineen Lauri Lylyn muotokuva paljastettiin Raatihuoneella maanantaina 28.4.2025. Teoksen on maalannut professori, taiteilija Timo Vuorikoski.
Pormestarikautensa jälkeen Lauri Lyly on toiminut kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2021–2025.
Tampereen kaupunki on perinteisesti maalauttanut muotokuvat pormestareista ja valtuuston puheenjohtajista. Teoksen tekevän taiteilijan muotokuvan kohde saa valita.
– On ollut etuoikeutettua olla tekemässä vetovoimaista Tamperetta ja viemässä sen monia uudistuksia eteenpäin. Näitä on tehty hyvällä yhteistyöllä, eteenpäin katsoen ja huolehtien asukkaiden palveluista. On ollut myös iso kunnia olla professori Timo Vuorikosken mallina ja olla näin osa myös tätä tamperelaista jatkumoa, sanoo Lauri Lyly.
Vuorikoski on maalannut muotokuvat myös aiemmista pormestareista, Timo P. Niemisestä ja Anna-Kaisa Ikosesta.
– Lauri Lylyn muotokuva jatkaa kokonsa ja sommittelunsa osalta aikaisempia pormestarimuotokuvia. Samalla kun ne ovat henkilömuotokuvia, ne ovat myös muotokuvia Tampereen kaupungista ja dokumentteja kaupunkikuvan muutoksesta, sanoo Timo Vuorikoski.
Lylyn muotokuva asetetaan toistaiseksi näytille Raatihuoneen parvelle. Kun kaupungintalon remontti valmistuu, teos siirretään sinne. Muotokuva liitetään osaksi Tampereen kaupungin kokoelmia. Juhlapuheen muotokuvan paljastustilaisuudessa piti pormestari Kalervo Kummola.
– Muotokuva on kunnianosoitus elämäntyölle. Nämä teokset ovat kuitenkin myös muotokuvia Tampereesta. Kaupunki kiittää Lauri Lylyä lämpimästi ja arvostaen hänen työstään kaupungin ja sen asukkaiden hyväksi. Ja samalla esitämme kiitoksen myös taiteilijalle tästä hienosta ja puhutteleva teoksesta, sanoi pormestari Kalervo Kummola.