Pyöräilyagentit antoivat palautetta talvihoidosta
Pyöräilyagenttien kausi on päättynyt. Pyöräilyagentit eli vapaaehtoiset pyöräteiden talvihoidon tarkkailijat antoivat palautetta koko talvikauden ajan kuudelta eri reitiltä. Parhaan arvosanan sai reitti Hervannasta keskustaan.
Mukana reilut 200 agenttia
Mukana oli 228 agenttia, joista suurin osa antoi palautetta ahkerasti läpi talven joulukuun alusta maaliskuun loppuun.
Agenttien tarkastelussa oli kuusi pyöräilyn pääreittiä: Lempäälästä, Pirkkalasta, Lamminpäästä ja Tesomalta, Hervannasta, Vehmaisista sekä Linnainmaalta Tampereen keskustan suuntaan kulkevat reitit. Reittien kunnossapitovastuut jakautuvat usealle eri toimijalle: mukana on Tampereen, Pirkanmaan ELY-keskuksen, Lempäälän ja Pirkkalan hoitovastuulle kuuluvia reittejä.
Hervannalle parhaat arvosanat
Agenttipalautteiden yleisarvosana koko agenttikaudella vaihteli 2,4–4,8 välillä parhaan mahdollisen arvosanan ollessa 5. Yksittäisten reitin osien välillä oli eroja. Toistuvasti haastavia paikkoja olivat esimerkiksi Messukylänkatu, Nekalantie, Korkinmäenkatu, Hatanpään valtatien poikkeusreitit ja Rajasalmen silta.
Hervannan ja keskustan välinen agenttireitti sai parhaan kokonaisarvosanojen keskiarvon (4,0). Kaukajärven ja keskustan välinen agenttireitti numero 5 sai puolestaan heikoimman arvosanan (keskiarvo 3,2).
Palaute auttaa valvonnan kohdistamisessa
Kehitettäviksi asioiksi agenttipalautteen perusteella nousivat esimerkiksi lumen nopeampi poiskuljetus, lisäaurausten tarve, huolellisempi aikataulutus ja auraukset myös silloin, kun uutta lunta ei sada. Agenttipalaute vahvisti, että talvihoito ja muuttuvat talvet tulee huomioida jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa mahdollisimman hyvin.
Reittikohtaisen kunnossapidon tavoitteena on, että vastuualueiden rajat eivät näy pyöräilijälle, vaan reitti on mahdollisimman tasalaatuisessa kunnossa alusta loppuun. Agenttipalautteen avulla muun muassa talvihoidon valvontaa voidaan kohdistaa paremmin tunnistettuihin kipupisteisiin.
Talvipyöräilymäärissä myönteistä kehitystä
Vuoden 2024 talvipyöräilymäärät (tammi-helmikuu) kohosivat Tampereella suotuisempien pyöräilysäiden ansiosta peräti 42 prosenttia edellisvuotta korkeammalle tasolle. Myös vuoden 2025 talvipyöräilymäärät olivat koko 2000-luvun toiseksi korkeimmat. Vuotta 2025 korkeampia määriä mitattiin vain poikkeuksellisen lauhana talvena vuonna 2020.
29.4.2025 klo 8.30: Juttuun lisätty agenttipalautteiden paras mahdollinen arvosana 5.
Lisätietoja
Lassi Jokinen
Tampereen kaupunki: KunnossapitoinsinööriPuhelin:
040 131 9079Sähköposti:
[email protected]Valtteri Repo
Tampereen Infra Oy: TyönjohtajaSähköposti:
[email protected]