Meluavia töitä kolmena viikonloppuna
Merkittävimmät työvaiheet ajoittuvat kolmeen ensimmäiseen viikonloppuun 26.4.–12.5. Kestoltaan noin 20–40 tunnin katkoissa siltaa nostetaan, sen alle rakennetaan teräksinen työteline ja vanhan sillan betonikansi sahataan osiin. Lisäksi tehdään erilaisia perustuksia, sähköratatöitä ja vaihdetaan kaksi vaihdetta sillan pohjoispuolella rata-alueella.
– Kolmen ensimmäisen katkon työt aiheuttavat eniten melua lähialueille. Joudumme tekemään rakentamiseen kuuluvaa porapaalutusta, betonin sahausta ja paalujen lyöntiä myös yöaikaan, kertoo työmaapäällikkö Mika Huhtala.
Seuraavissa katkoissa 17.5.–1.6. aloitetaan langerpalkkisillan purkutyöt. Silta lasketaan rakennetulle telineelle ja sen kaari puretaan. Sillan alla tehdään louhintaa sekä anturan muotti-, raudoitus- ja betonitöitä. Rata-alueella tehdään vaihteiden hitsaustöitä ja ajolankojen muutostöitä.
Vaikutuksia junaliikenteeseen
Ratakatkoissa tehtävät työt aiheuttavat muutoksia junaliikenteeseen keväällä 2025. Viikoilla 17–22 viikonlopun päiväjunia korvataan busseilla Tampereen ja Seinäjoen välillä, Tampereen ja Porin välillä sekä Tampereen ja Parkanon välillä. Ratatyöt aiheuttavat muutoksia ja perumisia myös yöjunaliikenteeseen. Tarkemmat junaliikenteen muutokset ja ratatyöbussien lähtöpaikat on koottu VR:n sivuille.
Rakentamistöiden aikana Tampereella autojen lastaaminen juniin on pois käytöstä ainakin 16.6.2025–13.12.2025. Autojuna-aseman avautumisesta tiedotetaan töiden aikataulujen tarkentumisen myötä kesän 2025 aikana. Auton kanssa junaan pääsee edelleen Helsingistä, Turusta ja Oulusta.
Lisätietoja Erkkilän sillan rakentamistöistä:
Kreate Oy
työmaapäällikkö Mika Huhtala
p. 040 069 1159
[email protected]
Lisätietoja Tampereen henkilöratapiha -hankkeesta:
Väylävirasto
projektipäällikkö Jetro Matilainen
p. 029 534 3573
[email protected]