Koko kaupungin siisteystalkoot lähestyvät - ilmoita talkooporukkasi mukaan 16.4. mennessä

Koko kaupungin siisteystalkoot pidetään lauantaina 3. toukokuuta. Ilmoita talkooporukkasi mukaan 16.4.2025 mennessä. Nyt Koko kaupungin siisteystalkoot on mukana myös Välittämisen SM-kisoissa.

Porukka voi koostua esimerkiksi ystävistä, perheestä, opiskelu- tai työkavereista tai asukasyhdistyksen jäsenistä. Kaikki ovat tervetulleita talkoisiin, ja ilmoittautuminen talkooporukoille on auki 16.4. asti. Talkooporukka saa määritellä siivottavan alueen.

Talkoissa kerätään vain ihmisten heittämiä roskia kaupungin yleisiltä alueilta. Talkoopaikkoja voivat olla esimerkiksi oman lähialueen pyörätie, viheralue, kadunvarsi, lähimetsä tai muu kaupungin yleinen alue. Pirkanmaan Jätehuolto toimittaa ilmoitettuihin paikkoihin jäteastiat ja jätesäkit talkoopäivänä. Ota itse halutessasi kotoa pieni roskapussi mukaan.

Talkooporukka voi olla mukana myös Välittämisen SM-kisassa

Koko Kaupungin siisteystalkoot osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettäviin Välittämisen SM-kisoihin olemalla yksi Tampereen kisakeikkapaikka. Välittämisen SM-kisat tulevat yhteiskunnan eheyttä, sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä luovat paikallista ja kansallista välittämisen kulttuuria. Mikäli talkooporukkasi haluaa olla mukana Välittämisen SM-kisassa, kerro siitä Lisätietoa-kohdassa kun ilmoittaudut.

Mukaan voi lähteä talkoopäivänäkin 3. toukokuuta, katso kartalta sopivat talkoot

Huhtikuun loppupuolella talkoosivuille päivitetään kartalle mukaan ilmoittautuneiden talkooporukoiden kokoontumispaikat. Voit siis osallistua talkoisiin vielä samana päivänä liittymällä ilmoitettuun siivousporukkaan mukaan.

Koko kaupungin siisteystalkoot järjestää Tampereen Infra Oy yhdessä Tampereen kaupungin, Pirkanmaan Jätehuollon ja Ekokumppaneiden kanssa.
 

Lisätietoja

Tiina Kuusipalo
Ekokumppanit Oy: Kestävän kehityksen asiantuntija
Puhelin:
040 806 2619
Kuvat: Ekokumppanit Oy
Jaa sosiaalisessa mediassa