Tietohallintojohtaja Maria Nikkilä: ”Mahdottoman toimitusaika on 1,5 vuotta”

Maria Nikkilä siirtyi Tampereen kaupungin tietohallintojohtajaksi valtiovarainministeriöstä puoli vuotta sitten. Uransa suurimpana haasteena hän pitää suomi.fi-palvelujen rakentamista.
Tietohallintojohtaja Maria Nikkilä korostaa tavoitteiden ja priorisoinnin merkitystä.

– Suomi.fi -palveluita toteuttavasta Kansallisen palveluarkkitehtuurin ohjelmasta oli puhuttu jo hirveän pitkään ja oli annettu ymmärtää, että siinä oli tapahtunut jotain, Maria Nikkilä muistelee.

Hän oli aloittanut toukokuussa 2014 ohjelmapäällikkönä valtiovarainministeriössä. Nikkilällä oli kokemusta suurien IT-hankkeiden johtamisesta valtion IT-palvelukeskuksesta ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Silti hän ei osannut aavistaa, mitä tuleman piti.

Hyvin pian selvisi, että Nikkilä saisi aloittaa lähes nollasta. Ohjelmassa oli hänen lisäkseen kaksi muuta työntekijää, 100 miljoonan euron budjetti ja aikoja sitten ohitettu deadline. Oman haasteensa toi se, että hankkeen sidosryhmät olivat epäluuloisia koko ohjelman onnistumisesta, koska työ ei ollut edistynyt, vaikka niin oli annettu ymmärtää.

– Muistan, että entinen Nokian johtaja ja silloinen valtion sijoitusyhtiö Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sanoi, että yleensä kun projektit aloittavat, ne ovat neutraaleja, nollassa asteessa, mutta tämä projekti on valmiiksi -100 kelviniä (noin -373 ˚C).

– Kun eri tapaamisissa kerroin, mitä teen työkseni, ihmiset katsoivat vähän säälivästi.

Määrittele urakka ja pilko se palasiin

Koska ohjelman epäonnistumista pidettiin todennäköisempänä kuin sen onnistumista, keskeistä oli onnistua rekrytoinneissa. Nikkilä sai houkuteltua luottoammattilaisiaan mukaan hankkeeseen entiseltä työnantajaltaan valtion IT-palvelukeskuksesta.

– Yksi kollega sanoi, että joko tästä saa kutsun presidentinlinnaan tai tämä on ammatillinen itsemurha. Se oli hyvin tiivistetty. Porukkaan löytyi ”tekeviä puolihulluja”. 

Suomi.fi:hin suunniteltujen palvelujen toivomuslista oli pitkä kuin kirje joulupukille. Nikkilä tiimeineen aloitti määrittelemällä, mitä palveluita oikeasti ryhdytään tekemään. Sitten määriteltiin kunkin palvelun tavoitteet ja aikataulu. – Asia kerrallaan. Elefantti pitää syödä palasina.

Ensimmäinen palveluista, Suomi-.fi-palveluväylä, otettiin käyttöön 18 kuukauden työrupeaman jälkeen. Loppujen lopuksi suomi.fi-portaali, tunnistuspalvelu, palvelutietovaranto sekä valtuutuspalvelu valmistuivat Nikkilän ilmoittamassa aikataulussa ja budjetissa.

Nikkilän mukaan valtuutuspalvelu on edelleen monisyisin ratkaisu, jota maailmasta löytyy. Suomi.fi-palvelut ovat laajasti käytössä ja ne ovat poistaneet kunnilta tarpeen kehittää omia erillisiä ratkaisujaan muun muassa vahvaan tunnistautumiseen ja puolesta asiointiin.

– Mahdottoman toimitusaika on 1,5 vuotta. Se yleensä pätee moneen asiaan.

Tampereen maine houkutti hakemaan

Suomi.fi-ohjelman päätyttyä Maria Nikkilä jatkoi valtiovarainministeriössä tietohallintoneuvoksena ja yksikön päällikkönä. Kahdeksan vuotta valtiovarainministeriössä sai Nikkilän kaipaamaan jo uusia haasteita.

Kun Nikkilä sai kuulla, että Tampereen kaupunki hakee tietohallintojohtajaa, hän päätti heti hakea. Hän muisti Tampereen maineen kaupunkina, jossa ollaan mieluummin kehittämässä kuin jälkijunassa.

– Jotta työnteko on mielenkiintoista, täytyy olla jotain uutta ja kehitettävää. Ehdottomasti halusin jatkaa digiasioiden parissa. Uskon, että näitä asioita edistämällä tehdään hyvää yhteiskunnalle, Nikkilä perustelee hakuaan.

Syyskuussa 2022 aloittanut Maria Nikkilä on myönteisesti yllättynyt, kuinka laadukkaasti asioita edistetään Tampereella.

Uusi tietohallintojohtaja on ensimmäisen puolen vuoden perusteella tyytyväinen valintaansa: hyvällä maineella oli katetta. Tampereella päätöksenteon, johtamisen ja kehittämisen perusrakenteet ja mallit ovat olemassa.

– Myös tiedolla johtamisesta puhutaan riemastuttavan paljon. Haaste on kuitenkin edetä puheista tekoihin. Meidän tulee päättää, mistä lähdetään liikkeelle, jotta analytiikka oikeasti ohjaisi toimintaa. Tiedolla johtamisessa kannattaisi olla yhtä aikaa rohkeita kokeiluja ja arkipäivän datan pyörittämistä.

Nikkilän johtama tietohallintoyksikkö vastaa Tampereen kaupungin ICT-palvelujen järjestämisestä ja strategisesta kehittämisestä. Lisäksi Nikkilä toimii kaupunkiseudun kuntien yhteisen tietohallinnon johtoryhmän puheenjohtajana. 

Tavoitteena tasapaino

Johtajana Maria Nikkilä painottaa luottamusta. Tavoitteista sovitaan ja niistä pidetään kiinni, mutta asiantuntijat itse voivat päättää toteutustavasta. Nikkilä itse pyrkii etsimään ratkaisuja ongelmien sijaan. 

Entä millainen johtaja Nikkilä on alaisensa näkökulmasta? Yksikön päällikkö Katja Väänänen valtiovarainministeriöstä kertoo, että JulkICT-osastolla jäätiin kaipaamaan Nikkilän positiivista ja eteenpäin katsovaa asennetta. 

– Marian onnistumisen salaisuuksia ohjelmapäällikkönä on varmaan useita, mutta haluan mainita ainakin hänen kykynsä luoda innostava ja tavoiteltava visio, motivoida toimimaan kohti visiota sekä johtaa edestä. Hän ei pelkää haasteita. Maria otti asian omakseen ja mahdollisti asiantuntijoiden työn, Väänänen kertoo.

Maria Nikkilä katsoo kameraan ruskean suomenhevosen selässä kesäisenä päivänä.
Hevoset ovat aina olleet Nikkilän elämässä. Suomenhevonen Aapeli on monessa lajissa lahjakas ratsu, jolla on hyvä huumorintaju ja ehtymätön ruokahalu. (Kuva: Veera Kopakkala, @vk.hevoskuvaus)

Tavoitehakuinen johtaja ymmärtää myös tasapainon merkityksen. Nikkilä asuu perheensä kanssa Vantaalla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa kilparatsastusta, jossa kertoo kilpailevansa itsensä kanssa. Esteitä ylittäessä ei mieti työasioita.

– Ei elämä voi olla pelkkää työtä tai yhden asian ratkomista. Täytyy löytää balanssi asioiden ja tekemisen kanssa. Silloin ihmiset voivat paremmin.

Teksti: Hanna Porrassalmi
Kuvat: Laura Vesa
Jaa sosiaalisessa mediassa