Lähde liikkeelle marraskuun metsään

Maraskuun metsän ja sammalta.
Ikivihreiden sammalten värit ja muodot korostuvat syksyn harmaudessa.

Marraskuuta pidetään yleisesti pimeänä ja sateisena kuukautena. Marraskuun luonto on hiljainen hetki syksyn ja talven välissä.

Marraskuinen metsä voi tuntua harmaalta, mutta ikivihreiden sammalten värit ja muodot korostuvat. Entisinä aikoina pimeä vuodenaika mahdollisti enemmän lepoa kuin kylvö- tai sadonkorjuuajat. Voisiko marraskuu mahdollistaa myös meille pysähtymistä ja lempeää oleilua?

Lähde liikkeelle marraskuiseen metsään. Pysähdy ihailemaan sammalmattojen värejä ja muotoja; kuinka monta erilaista sammallajia tunnistat? Tutki sammaleen muotoja, kosteutta ja tuoksua, anna aistiesi levätä sammalten maailmassa.

Metsässä liikkuminen edistää sydämen sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön terveyttä, kehittää tasapainoa sekä vahvistaa erityisesti jalkojen ja pakaroiden lihaksia. Luonnossa voi liikkua monella tavalla ja myös rauhallisella liikuskelulla on terveysvaikutuksia. Jo kymmenen minuutin oleskelu luonnossa laskee verenpainetta, lisää positiivisia tunteita ja rentouttaa oloa säännöllisesti tehtynä. Luonnossa pysähtyminen ja aistien herkistäminen virkistää ja rauhoittaa mieltä. Eri vuodenajat tuovat vaihtelua ääniin, tuoksuihin ja väreihin. Luonnossa kannattaakin liikkua ympäri vuoden, myös vuoden pimeimpänä aikana.

Marraskuiseen metsään voit lähteä yksin tai pienellä porukalla. Metsään voit myös pyytää seuraksesi luotsin. Luotsit ovat kaupungin kouluttamia vertaisohjaajia, kuntoilukavereita, jotka lähtevät maksutta mukaan luontoon.

Ota yhteyttä luotsivälitykseen [email protected] tai puhelimitse 040 806 3910 ja lähde liikkeelle luontoon luotsin kanssa. 

 

Teksti: Sari Helminen
Kuvat: Sari Helminen
Jaa sosiaalisessa mediassa