Hyppää sivuvalikkoon

Raholan päiväkodin esittely

Aina metsässä puita olla pitää, suuria puita ja pieniä puita. Kohoaa katveessa korkean puun innokas, virkeä virpi nuori. Janoiset juuret on, hento kuori, lehdissä väri on toukokuun.

Sinä suuri puu, älä liiaksi varjosta pienempääsi, joka vasta kasvunsa alkuun pääsi. Pian pieni kasvaa ja karaistuu, pian pienellä puulla on oksat kovat, pian pienet suuria ovat.

Ei pienet puut vielä myrskystä tiedä, ei pienet puut vielä myrskyä siedä. Ole suojana myrskyssä, suuri puu, pian pienelläkin juuret vahvistuvat. Pian pienikin myrskyyn valmis on, ja on jäntevä, taittumaton.

Toiminta-ajatus

Toiminta-ajatuksemme on, että lapsi saa monipuolisia elämyksiä ja oppimiskokemuksia turvallisessa ja luovuutta tukevassa kasvu- ja oppimisympäristössä. Leikin ja tunne-elämysten avulla lasta rohkaistaan kokeilemaan, tutkimaan ja osallistumaan. Tarkoituksenamme on luoda hyvä ja suvaitseva toimintaympäristö yhdessä lasten, vanhempien ja henkilökunnan kanssa.

Ruokahuolto ja puhtaanapito

Päiväkodissamme työskentelevät myös päiväkodin ruuan valmistuksesta ja siivouksesta vastaavat Pirkanmaan Voimian työntekijät.

Päivähoitopäivä aloitetaan

Päivähoitopäivä aloitetaan Pukinpartojen ryhmästä, ja omiin ryhmiin siirrytään viimeistään aamupalalle. Lapsi jätetään saattaen henkilökunnan luokse, lapsi kirjataan läsnä olevaksi eVaka-järjestelmän kautta. Hakutilanteissa sanomme heipat ja lapsi kirjataan pois.

Aamupala nautitaan klo 8.00 - 8.30.

Ruoka tilataan edellisenä päivänä klo 13.30 mennessä Pirkanmaan Voimialta. Jos lapsesi on poissa päiväkodista, ilmoitattehan siitä heti ryhmään soittamalla tai tekstiviestillä. Lapsen allergiatapauksissa toimitetaan lääkärintodistus suoraan keittiöömme.

Toiminta

Toimintamme on monipuolista perustuen Valtakunnalliseen ja Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Ryhmissä laaditaan omat pedagogiset suunnitelmat. Jokaiselle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa. Osallistukaa ja ideoikaa yhdessä lapsen ja henkilökunnan kanssa!

Toiminnasta, tapahtumista ja muutoksista ilmoitamme eVaka -järjestelmän kautta sekä ryhmien ilmoitustauluilla. Myös varhaiskasvatuksen kyselyt esim. lapsen hoidontarpeesta loma -ja sulkuaikoina, tapahtuvat sähköisesti eVaka-järjestelmän kautta.

Vaatetus

Varusta lapsesi sisätossuilla tai -jalkineilla. Lapsella on myös hyvä olla pieni vaihtovaatekerta lokerossa. Ulkoilemme säällä kuin säällä, joten muistattehan vaatevarustuksen myös vaihtuviin sääolosuhteisiin. Sadevaatteet pestään käytön jälkeen kotona. Joka toinen perjantai lasten lokerot tyhjennetään puhdistusta varten, eli tavarat viedään kotiin viikonlopuksi. Kaikkien päiväkodissa olevien hyvinvointi on meille tärkeää. Siihen sisältyy yhteisen toimintaympäristömme siisteys ja viihtyisyys.

Päivitetty 11.5.2022