Hyppää sivuvalikkoon

Avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet

Opas kertoo historiasta metsässä olevalle ihmisjoukolle.

Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen myöntämisessä sovelletaan yleisiä periaatteita. 

Yleiset myöntämisperusteet:

  1. Tampereen kaupungin avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. 
  2. Avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää Tampereen kaupungin toimintaa ja tavoitteiden toteutumista. Lisäksi avustettavan toiminnan tulee kohdistua pääosin tamperelaisiin.
  3. Avustettavan toiminnan ja toimintaan liittymisen tulee olla kaikille avointa, mutta perustellut rajaukset eri kohderyhmien osalta ovat hyväksyttyjä.
  4. Avustuksia ei myönnetä toimintaan, jonka kaupunki on kilpailuttanut tai jota kaupunki ostaa hakijalta. Avustusten myöntäminen ei saa vaikuttaa tarjouskilpailutuksessa palveluiden hinnoitteluun tai sisältöön.
  5. Avustusta ei myönnetä uskonnon harjoittamiseen tai uskonnollisen sanoman levittämiseen.
  6. Avustusta ei myönnetä toimintaan, joka on kokonaan tai osittain Suomea sitovien pakotteiden alainen.
  7. Tampereen ulkopuolelle suuntautuvia retkiä ei tueta kuin perustellusta syystä.
  8. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa.
  9. Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa toiminnan järjestämiseksi. Perustellusta syystä omarahoitusosuudeksi voidaan hyväksyä rahan ohella vapaaehtoistyö (laskennallinen arvo 10 € / tunti). Apurahoja voidaan myöntää edellyttämättä apurahan saajalta omarahoitusosuutta. Avustuslajikohtaisissa myöntämisperusteissa voidaan linjata, kuinka suuren osan myönnetty avustus saa kattaa avustettavan toiminnan hyväksyttävistä kuluista.
  10. Avustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää hyväksyttävien kustannusten täyttä määrää (100 %).
  11. Avustettavien yhteisöjen tulee toiminnassaan noudattaa voimassa olevia lakeja ja asetuksia sekä hyviä tapoja ja kaupungin eettisiä toimintaperiaatteita

Tutustu myös Tampereen kaupungin eettisiin toimintaperiaatteisiin:

  1. Toimimme avoimesti ja läpinäkyvästi
  2. Edistämme oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
  3. Käyttäydymme kunnioittavasti ja pidämme huolta toisistamme
  4. Noudatamme hyvän hallinnon ja johtamisen periaatteita

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/avustustenyleisetperiaatteet

Päivitetty 24.6.2026