Näsinpuisto
- Penkit
- Teemaleikkipaikka Tiitiäisen satupuisto
- Laululava
- Suihkulähde
- Näköalapaikka
- Muistomerkki
Sijainti kartalla
Millainen puisto on?
Näsinpuisto sijaitsee Hämeenpuiston pohjoispään ja Näsijärven välissä. Puisto rajautuu pohjoispuolelta Pohjanmaan ja Porin rataan, alhaalla rannassa kulkee Paasikivenkatu. Puiston eteläpäässä on suihkulähde ja puiston länsipuolella on Mustalahden satama. Puistosta avautuu hieno näkymä Näsijärvelle. Alueella on myös näköalapaviljonki, jonka esikuvana on paikalla aiemmin sijainnut paviljonki.
Puiston itäosassa Tammerkosken rannalla on Mältinrannan uimapaikka, jossa voi harrastaa myös talviuintia. Puiston kaakkoisosa rajoittuu Tallipihan alueeseen, josta löytyy kahvila ja puoteja.
Puita ja istutuksia
Näsipuisto on kasvilajistoltaan kaupungin monipuolisimpia puistoja. Alueella on useita kivikkokasviryhmiä, puita ja perennoita sekä kauniita pulterikiviaitoja. Puiston länsilaidalla kasvaa muun muassa Suomen kookkain ruhtinaanpoppeli (Populus ’Rasumowskiana’), jonka ympärysmitta puolen metrin korkeudella vuonna 2008 oli 625 cm.
Miltä puistossa näyttää?
Puiston tarina
Näsinpuisto rakennettiin 1900-luvun alussa lähes paljaalle kalliolle Mustalahden satamasta ruopatulla täytemaalla. Puiston korkeimmalla kohdalla on Peter von Nottbeckin vuonna 1898 rakennuttama Milavidaksi kutsuttu asuntopalatsi. Rakennuksessa sijaitsee nyt Museo Milavida.
Laululava valmistui vuonna 1953. Se on kunnostettu vuonna 2017 ja on säilynyt alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Tapahtumia lavalla järjestää Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut.
Hämeenpuiston pohjoispäätyä korostaa Näsinpuiston eteläreunalla sijaitseva, kauppaneuvos Nikolai Tirkkosen lahjoittama Tammerkoskea kuvaava suihkulähde, joka on ollut aikanaan Tampereen ensimmäinen julkinen veistos. Näsinpuiston pohjoisosassa sijaitsee Yrjö Liipolan veistämä Kurun haaksirikon muistomerkki vuodelta 1940.
Puiston yhteydessä myös
Vuonna 2013 Näsinpuistoon valmistui teemaleikkipaikka Tiitiäisen satupuisto, jota on kunnostettu viimeksi 2022–2024.