Asemakaavat vireille 2025 alkuvuodesta, suunnittelua ja selvityksiä. Sorin alueen suunnittelukilpailu ratkeaa: voittajaksi valitaan ehdotus "Rusetti". Suunnitelmaa jatkokehitetään yhteistyössä.
Sorin alue
Tampereen ydinkeskustaa täydennetään ja maankäyttöä tehostetaan erityisesti raitiotien varrella ja joukkoliikennevyöhykkeellä, johon myös Sorin alue kuuluu. Liikkumista pyritään kehittämään sujuvammaksi erityisesti jalankulkijoille ja pyöräilijöille sekä suunnittelemalla tiiviiseen keskustaympäristöön toimivat pysäköintiratkaisut. Tällä hetkellä Sorin alueelle sijoittuu muutamia asuinkerrostaloja, polttoaineen jakeluasema sekä hallinto-, toimisto- ja liikerakennuksia.
Ideoita suunnittelukilpailulla
Rakentamisen mahdollistava asemakaavamuutoksen on laitettu vireille alkuvuodesta 2025, minkä jälkeen Tampereen kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt ovat järjestäneet alueen suunnittelusta arkkitehtuurikutsukilpailun yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto Safan kanssa. Suunnittelukilpailulla haetaan kaupunkisuunnitteluratkaisua ja ideoita alueen asemakaavoituksen pohjaksi.
Suunnittelukilpailuun on osallistuneiden joukosta valittu arpomalla neljä kelpoisuusvaatimukset täyttävää suunnitteluryhmää, joiden havainnekuvat ovat katsottavissa alla olevasta linkistä.
Ehdotus "Rusetti" voitti Sorin alueen kilpailun
Sorin alueen suunnittelukilpailun voittanut työ oli tuomariston mielestä tasapainoisin kokonaisuus. Se luo ydinkeskustaan sopivaa, uutta kaupunkia ja hyödyntää alueen korkeuseroja. Ehdotuksen tekijöiksi paljastui HELT Arkkitehdit ja AOR Arkkitehdit.
Asemakaavat
Sorin alueen asemakaavoitus on käynnissä. Tutustu tarkemmin suunnitelmiin ja aineistoihin kaavojen omilla sivuilla.
Kasvava Sorin alue – uutta tilaa asumiselle ja elämälle
1 100
uutta asukasta
65 000
kerrosneliömetriä uutta kerrosalaa
Sorin alueen suunnittelun ja toteutuksen aikataulu
Iina Joukainen
ProjektiarkkitehtiMikko Siitonen
HankekehityspäällikköTämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/sorinalue