Hyppää sivuvalikkoon

Kulttuurin kerta-avustus

Ihmisiä katselee puistonpenkillä esitystä Tampereen Teatterikesässä

Kulttuurin kerta-avustusta haetaan sähköisellä hakulomakkeella

Tutustu alla oleviin hakuohjeisiin huolellisesti. Muista lähettää hakemuksesi viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtuman tai projektin toteutusta.

Kulttuurin kerta-avustuksen hakulomake

Kulttuurin kerta-avustuksen tavoitteena on tukea Tampereella toteutettavien, paikallista kulttuuritarjontaa täydentävien tapahtumien ja projektien toteuttamista sekä historiikkien julkaisemista. Sama hakija voi saada kerta-avustusta pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. Hakuaika on jatkuva. Kerta-avustus on aina osarahoitus. Avustuksen saajalla tulee olla myös omaa varainhankintaa toiminnan järjestämiseksi.

Hakuohjeet

Kun tapahtumasi tai projektisi koskee liikunta- tai nuorisopalveluita, löydät erilliset hakuohjeet ja lomakkeet näiltä sivuilta:

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/kulttuurikertaavustus

Päivitetty 30.8.2023