Syksy tuo yhteisötaidetta ja yhdessä tekemistä Tampereen kaupunginosiin

Tampereen kaupunkikulttuuriyksikkö jatkaa syksyn aikana yhteisötaidetoimintaa Tesomalla, Multisillassa ja Peltolammilla. Syyskuussa yhteisötaidetoiminta käynnistyy Kaukajärvellä ja Annalassa, ja työpajoja järjestetään lisäksi Hervannassa. Kaikille avoimen ja maksuttoman toiminnan tavoitteena on vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Yhteisötaiteessa tärkeintä ei ole vain valmis teos, vaan yhteinen tekeminen, kohtaamiset ja mahdollisuus tuoda esiin omia ajatuksia ja tarinoita. 

– Parhaimmillaan yhteisötaide lisääkin esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunnetta alueella, ja siten toiminta on tärkeää myös kaupunginosakehittämisen näkökulmasta, kertoo johtava koordinaattori Pia Keltti Tampereen kaupunkikulttuuriyksiköstä.

Yhteisötaiteilijat ohjaavat kulttuuritoimintaa, mutta rakentavat myös verkostoja. He tekevät yhteistyötä kaupunginosien muiden toimijoiden, kuten yhdistysten, koulujen, päiväkotien ja kirjastojen kanssa. Toiminta muotoutuu alueiden tarpeiden ja osallistujilta saadun palautteen pohjalta, minkä ansiosta jokaiselle kaupunginosalle syntyy omanlaisensa yhteisötaiteen kokonaisuus.

Kaukajärvi-Annalassa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat yhteisötaidetta

Alueen yhteisötaiteilijoina toimivat Veera Hanhiniemi ja Piritta Suominen. Erityisesti nuorten kanssa toteutettavissa taideprojekteissa yhdistyvät muun muassa katutaiteen, graffititaiteen ja tekstiilitaiteen menetelmät. 

Installaatioita suunnitellaan ja toteutetaan Haiharan alueella ja eri puolilla kaupunginosaa. Toimintaa järjestetään yhteistyössä Iceheartsin kanssa, minkä lisäksi taiteilijat toteuttavat avoimia työpajoja alueen nuorille.

Hervannassa avoimia taidetyöpajoja kaikenikäisille

Hervannassa Kulttuuriosuuskunta TIcASin taiteilijat järjestävät eri taiteenalojen työpajoja. Osallistujat pääsevät tutustumaan esimerkiksi valokuvaukseen, sanataiteeseen ja kuvataiteeseen, ja osallistua voi ilman aiempaa kokemusta. 

Työpajat järjestetään Hervannan vapaa-aikakeskus Hervakkeessa. Marraskuussa järjestetään myös Hervannan Naapurikonsertti, nyt jo kolmatta kertaa.

Multisilta-Peltolammilla tutkitaan alueen paikkoja, tarinoita ja yhteisöllisyyttä

Multsu-Peltsun yhteisötaiteilijoina työskentelevät Hilkka Hyttinen ja Susanna Lyly. Heidän yhteisötaideprojektinsa kutsuu alueen asukkaita osallistumaan oman asuinympäristönsä tarinoiden ja merkityksellisten paikkojen näkyväksi tekemiseen.

Syksyn aikana toteutetaan muun muassa Lempipaikka-valokuvanäyttely sekä Valoa pimeään -yhteisötaidekokonaisuus, joka huipentuu marraskuussa järjestettävään koko perheen tapahtumaan.

Tesomalla luodaan taidetta kierrätysmateriaaleista

BCEnsemblen taiteilijat Milla ja Petri Neuvonen työskentelevät kierrätysmateriaaleja hyödyntävän yhteisötaiteen parissa. Keskeisiä teemoja ovat luovuus, yhdessä tekeminen ja asukkaiden omien kulttuuriunelmien esiin tuominen.

Työpajoissa asukkaat voivat osallistua taiteen tekemiseen omien kiinnostustensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Yksi syksyn kohokohdista on seitsemäsluokkalaisten teoksista koottu INTERESTED! Meitä kiinnostaa... -näyttely.  
 

Lisätietoja

Pia Keltti
Johtava koordinaattori
Puhelin:
040 669 2293
Teksti: Pia Keltti, Marianne Luoma
Kuvat: Petra Walli
Jaa sosiaalisessa mediassa