Työllisyys ja nuorten koulutus keskiössä vuoden 2027 talousarvioesityksessä

Työllisyyden vahvistaminen ja toisen asteen opiskelijoiden oppimisen tukeminen ovat elinvoima- ja osaamislautakunnan vuoden 2027 talousarvioesityksen tärkeimpiä tavoitteita. Lautakunta käsittelee kokouksessaan 9. syyskuuta myös uusia työllisyyttä tukevia avustusmuotoja sekä kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä edistävää kansainvälisyysseteliä.

Elinvoima- ja osaamislautakunnan vuoden 2027 talousarvioesityksen tavoitteissa korostuvat työllisyyden vahvistaminen, uusien työpaikkojen syntymisen edistäminen sekä toisen asteen opiskelijoiden oppimisen ja valmistumisen tukeminen. Talousarvioesitys sisältää myös lisäsopeutustoimenpiteitä osana kaupungin talouden tasapainottamista. Lautakunnan toimintakate vuodelle 2027 on noin 165 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Uusia avustuksia työllisyyden tueksi

Talousarvion lisäksi lautakunta käsittelee elinvoiman avustusten myöntämisperusteiden päivittämistä. Esityksessä otetaan käyttöön uusia avustusmuotoja, kuten välityömarkkinoiden työllistämisavustus, jonka tavoitteena on tukea pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Lautakunta päättää myös kansainvälisyyssetelin käyttöönotosta osana elinvoiman avustusten uudistamista sekä käsittelee asiaa koskevan valtuustoaloitteen. Kansainvälisyyssetelillä tuetaan kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden harjoittelu- ja työllistymismahdollisuuksia Tampereella. Pilotin on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026, ja sen kokonaisbudjetti on 30 000 euroa, mikä mahdollistaa kymmenen kansainvälisyyssetelin myöntämisen.

Kaupungin haastava taloustilanne näkyy myös elinvoiman palvelualueen talousarvioesityksessä. Lisäsopeutustoimia valmistellaan kaikissa palveluryhmissä, ja tarkastelussa ovat esimerkiksi hankinnat, investoinnit ja muut toimintamenot. Tavoitteena on löytää säästöjä mahdollisimman hallitusti palveluiden vaikuttavuus huomioiden.

– Talousarvioesityksessä halutaan turvata tulevaisuuden kannalta keskeiset tavoitteet haastavassa taloustilanteessa. Työllisyyden vahvistaminen sekä nuorten oppimisen ja valmistumisen tukeminen ovat keskeisiä keinoja rakentaa Tampereen elinvoimaa myös tulevina vuosina, sanoo apulaispormestari Jaakko Mustakallio.

Lisätoimenpiteitä valmistellaan vuoden 2027 talousarvion tueksi

Kaupungin heikentynyt taloustilanne on johtanut lisätoimenpiteiden valmisteluun vuoden 2027 talousarvioesityksen tueksi. Pormestarin johtoryhmän elokuussa tekemän linjauksen mukaan palvelualueet valmistelevat kukin miljoonan euron lisäsäästöjä ja konsernihallinto 0,2 miljoonan euron lisätoimenpide-esitykset talousarviokehyksen lisäksi. Esitysten yhteisvaikutuksen arvioidaan parantavan kaupungin tulosta yhteensä 3,2 miljoonalla eurolla. Elinvoima- ja osaamislautakunnan osalta tämä tarkoittaa 0,5 miljoonan euron lisäsäästötarvetta. Lautakunnat käsittelevät lisätoimenpiteet erillisinä esityksinä ennen kuin kokonaisuus etenee pormestarin talousarvioesitykseen.

Lisätoimenpiteitä valmistellaan ensisijaisesti toiminnan kustannusten ja hankintojen tarkastelun kautta. Työllisyys- ja kasvupalveluissa arvioidaan erityisesti ostopalvelujen kustannuksia heikosta työmarkkinatilanteesta johtuen. Lukiokoulutuksessa tarkastelu kohdistuu muun muassa kulttuurikasvatukseen varattuihin määrärahoihin, aikuislukion kurssitarjontaan, oppimateriaalihankintoihin, kalustohankintoihin sekä esitystekniikan kustannuksiin.

Lopullisen päätöksen talousarviosta tekee valtuusto

Lautakunnan hyväksymä talousarvioesitys etenee osaksi pormestarin talousarvioesitystä. Pormestarin talousarvioesitys vuodelle 2027 voi kuitenkin sisältää muutoksia lautakunnan esitykseen. Lopullisesti vuoden 2027 talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto marraskuun kokouksessaan.

Lisätietoja

Jaakko Mustakallio
Apulaispormestari
Puhelin:
045 652 0589
Teksti: Minna Koivunen
Kuvat: Marko Kallio
Jaa sosiaalisessa mediassa