Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 18.8.2026 ja elinvoima- ja osaamislautakunta 19.8.2026. Tampereella ei ole ollut aiemmin yhteistä linjausta kasvojen peittämisestä.
Nyt päätöksenteossa oleva linjaus perustuu oppilaitosten turvallisuuteen, esteettömään vuorovaikutukseen ja oppimista tukevaan ympäristöön. Se olisi voimassa koulupäivän lisäksi myös oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvassa toiminnassa, kuten retkillä ja työssäoppimisessa. Linjaus ei koskisi terveydellisistä syistä tapahtuvaa peittämistä eikä oppilaitoksen omia teematapahtumia. Ammatillisessa koulutuksessa linjaus ei myöskään koskisi avoimien oppimisympäristöjen, kuten ravintoloiden ja kahviloiden, asiakkaita.
Valmistelussa on kuultu laajaa joukkoa eri toimijoita
Asian valmistelu käynnistyi alkuvuodesta 2026, ja sen tukena kaupunki hyödynsi oikeudellista ja turvallisuuteen liittyvää taustaselvitystä. Valmistelussa on kuultu laajasti nuorisovaltuustoa, maahanmuuttajaneuvostoa, henkilöstön edustajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita.
- Kasvojen peittäminen on tamperelaisissa kouluissa erittäin harvinaista, mutta halusimme asialle yhteiset pelisäännöt ennakoivasti. Oppilaiden ja henkilökunnan tunnistettavuus on turvallisuuskysymys. Kasvojen näkyvyys tukee kielen, tunneilmaisun ja sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta kaikilla koulutusasteilla, sanoo sivistyspalvelujen apulaispormestari Anne-Mari Jussila.
Yhdenvertainen oikeus turvalliseen opiskeluun keskiössä
Nyt suunniteltu linjaus kasvojen peittämisestä tulisi voimaan 1.1.2027, minkä jälkeen palveluryhmät lisäävät sen omiin järjestyssääntöihinsä ja voivat tarvittaessa täsmentää sitä soveltamisohjeilla.
- Ohjeistusta on rakennettu tutkittuun tietoon nojaten tunnistettavuuden, turvallisuuden ja ennakoinnin näkökulmista. Tarkoituksena on ennen kaikkea varmistaa jokaiselle tamperelaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertainen oikeus turvalliseen opiskeluun päiväkodista toiselle asteelle. Kun pelisäännöt ovat selvät etukäteen, kaikilla on tieto siitä, miten Tampereella toimitaan, kertoo elinvoiman apulaispormestari Johanna Kirjavainen.
Kasvatus- ja opetuslautakunnasta ja elinkeino- ja osaamislautakunnasta asia etenee kaupunginhallitukseen, ja valtuusto saa sen päätettäväkseen 17.9.2026.