Tampere juhlisti kulttuuritoimijoita ja ammattitaiteilijoita
Vuoden 2026 ammattitaiteilijoiden kannustusapurahojen hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 133 kappaletta.
Taiteenlajeista olivat vuorossa visuaaliset taiteet, kuten kuvataide, valokuvataide, elokuvataide, rakennustaide/taideteollisuus ja lastenkulttuuri.
– Ammattitaiteilijat tekevät todella monipuolista ja arvokasta työtä tamperelaisen kulttuurielämän edistämiseksi. Samalla he vahvistavat kaupunkimme kiinnostavuutta ja mainetta suomalaisessa kulttuurikentässä. Onnittelut kaikille palkinnon saaneille ja kiitokset hakemuksen lähettäneille, sanoo sivistyspalveluiden apulaispormestari Anne-Mari Jussila.
Apurahoja myönnetään tamperelaisille hakijoille taiteelliseen toimintaan, näyttelyihin tai täydentävään jatkokoulutukseen, joka ei johda tutkintoon. Apurahaa ei myönnetä harrastustoimintaan, ryhmille tai yhteisöille eikä hakijalle, joka on saanut sen kahden edellisen kalenterivuoden aikana.
Raatihuoneella jaettiin ammattitaiteilijoiden kannustusapurahojen lisäksi Vuoden kulttuuriteko 2025 -palkinto, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto ja Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinto teatterintekijöille.
Vuoden kulttuuriteko 2025
Tracon ry
Ammattitaiteilijoiden kannustusapurahat 2026
Emma-Lotta Kiuru
Kirsi Liimatainen
Kardo Shiwan
Liisa Ahlfors
Jonna Karanka
Aleksi Korpela
Janetta Pöytälaakso
Minna Soraluoma
Jouni Toni
Silja Tusa
Linda Kuha
Tytti Marttila
Meri-Maija Näykki
Taina Laaksonen
Terhi Asumaniemi
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot vuonna 2025
Kaisa Happonen: Mur ja metsänpeitto (Tammi)
Kaisa Happosen runot Mur ja metsänpeitto -teoksessa johdattavat lukijansa ja kuulijansa sanataiteen maailmaan hellästi. Runoteos tavoittaa ytimekkäällä ilmaisulla valtavia ajatuksia. Anna Vaskon lämminhenkinen kuvitus tukee lasta aliarvioimatonta ilmaisua erinomaisesti.
Anna Elina Isoaro: Tavara-avaruus (WSOY)
Anna Elina Isoaron runot kirjassa Tavara-avaruus tarkastelevat esineitä oivaltavista näkökulmista rikkaalla ja nykyaikaisella kielellä. Perinteisiä riimejä käsitellään teoksessa tuoreella otteella. Esinepaljous virtaa kirjan sivuilla Mira Malliuksen kuvituksen avulla sortumatta saarnaamaan ajankohtaisesta aiheesta.
Emmi Itäranta: Lumenlaulaja (Teos)
Emmi Itärannan Lumenlaulaja on onnistuneesti modernisoitu näkökulma Kalevalaan, joka murtautuu fiktion tasolta todelliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä herkällä ja kauniilla tyylillä kirjoitettu raikas tulkinta rakentaa Kalevalan maailmasta monikerroksisen fantasian, jonka voimakas naisnäkökulma on ajankohtainen myös meidän ajassamme.
Taru Kumara-Moisio: Unissa raivoan isälle (Atrain & Nord)
Taru Kumara-Moision Unissa raivoan isälle on tarinallisesti etenevä runoteos rankasta, mutta valitettavan useita koskettavasta aiheesta. Kauniisti kirjoitettu teos käsittelee perhesuhteita alkoholismin verhossa ja tämän sairauden tuhoavia vaikutuksia ihmissuhteisiin. Kirja koskettaa lukijaa samastuttavan kertojan kasvutarinan kautta.
J.P. Laitinen: Hirviö (Teos)
J.P. Laitisen Hirviö on kiehtova pamfletin ja luovan kirjallisuuden hybridi, joka leikittelee tyylikkäästi lineaarisella aikakäsityksellä ja tarinankerronnalla. Teos maalaa lukijalle pysäyttävän kuvan lähestyvään ympäristökatastrofiin johtaneista kehityskuluista, sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta lähitulevaisuudessa.
Heli Rantala: Pummi (Avain)
Heli Rantalan Pummi käsittelee liikenneonnettomuudessa vammautuneen nuoren suunnistajan elämää tuoreesta näkökulmasta. Tässä monella tavoin valoisassa nuortenkirjassa päähenkilö kohdataan vamman ohi. Pummi on eläväkielinen teos, joka uskaltaa tarttua epävarmuuden kokemuksiin ja ottaa kantaa aikuistumiseen rajoitusten ristitulessa.
Janne Riitakorpi: Naamion takaa (Momentum-kirjat)
Janne Riitakorven Naamion takaa on esikoisteos, joka luo ajankohtaisen ja hyytävän uskottavan skenaarion rauhan rikkoutuessa Suomen itärajalla. Teos säikäyttää lukijan todentuntuisuudellaan, sortumatta vihollisen demonisointiin tai vihamielisyyteen. Tämän dekkarimaisen tarinan kiehtovasti rakennettu alkuasetelma johdattaa lukijan teoksen läpi kantavaan jännityksen ilmapiiriin.
Riina Tanskanen: Luokkakipuja (Into)
Riina Tanskasen Luokkakipuja sanoittaa täydellisesti syrjäseutujen rappiota. Tämä tyttöydestään ylpeän teoksen luokka-analyysin terävyyttä voi verrata laadukkaaseen akateemiseen tutkimukseen. Luokkakipuja on puhuttelevan samaistuttava ja se koskettaa lukijaansa monilla tasoilla sukupuoleen katsomatta.
Eino Salmelaisen säätiön palkittavat 2026
Eero Peltola-Auvinen
Soile Ojala
Heidi Kollanus
Pirjo Punkka
Tarja Pulkkinen