Rakennuspiirustusten sähköinen myyntipalvelu Tapsa on avattu

Tapsa-palvelusta voi hakea rakennuspiirustuksia helposti, turvallisesti ja aiempaa nopeammin. Rakennusten pääpiirustuksia tarvitsevat esimerkiksi rakentajat, suunnittelijat ja kiinteistönvälittäjät.

Tampereen kaupunki on julkaissut sähköisen palvelun, jossa voi hakea ja ladata käyttöönsä Tampereella sijaitsevien rakennuskohteiden rakennuspiirustuksia, jotka on arkistoitu rakentamisen lupamenettelyiden yhteydessä.

Pääpiirustuksia tarvitsevat esimerkiksi korjaus- ja muutostöiden rakentajat, tutkijat, taloyhtiöt ja kiinteistönvälittäjät. Tietopyyntöjä rakennuspiirustuksista on tullut kaupungille vuosittain noin 2400.

Tällä hetkellä Tapsa-palvelusta löytyy pääpiirustuksia rakentamisen luvista vuoteen 2016 asti. Kaupungin tavoitteena on julkaista myyntipalvelussa kuluvan vuoden aikana myös vuodesta 2017 alkaen sähköisesti arkistoidut pääpiirustukset ja erityissuunnitelmat. Tämän jälkeen palvelusta on saatavilla pääpiirustukset 1800-luvulta alkaen nykypäivään asti ja erityissuunnitelmat vuodesta 2017 alkaen. Osa julkisista kohteista on turvallisuussyistä rajattu pois palvelusta. 

Tunnistaudu, maksa ja lataa

Pääpiirustuksia voi hakea Tapsa-palvelussa karttanäkymän avulla tai kirjoittamalla joko osoitteen, kiinteistö-, lupa- tai rakennustunnuksen. Jos tarvittavia asiakirjoja ei löydy palvelusta, palvelun kautta voi tehdä tietopyynnön kaupunginarkistoon.

Asiakirjojen toimittamisesta peritään palvelumaksu, jonka voi maksaa turvallisesti verkkopankkitunnuksilla.

Tarkempia piirustuksia tulossa

Tapsa-palvelu on alusta asti uusiksi rakennettu versio vuonna 2022 poistuneesta katselu- ja myyntipalvelusta. Helppokäyttöistä palvelua jatkokehitetään edelleen.

Kaupunki korvaa vaiheittain vanhoja mikrofilmiltä skannattuja pääpiirustuksia uudelleen digitoiduilla, alkuperäisistä papereista skannatuilla versioilla. Tämä tulee parantamaan merkittävästi digitaalisten piirustusten tarkkuutta ja luettavuutta. Uudelleen digitoidut aineistot pyritään päivittämään palveluun vuoden 2026 aikana.

Pääpiirustuksia voi jatkossakin hakea ja tutkia maksutta Tampereen kaupungin palvelupisteellä ja kaupunginarkistossa sijaitsevilla asiakaspäätteillä. Vuoden 2026 aikana on tarkoitus korvata nykyinen asiakaspäätesovellus Tapsan uudella palveluosalla, jolloin käyttöliittymäpäivityksen lisäksi saataville tulee nykyistä laajemmin 2017 alkaen sähköisesti arkistoitua aineistoa.

Teksti: Hanna Porrassalmi
Jaa sosiaalisessa mediassa