Miten Euroopan unioni syntyi ja mihin se on matkalla? Maksuton luento Sampolassa 22.1.2026 avaa EU:n arvopohjaa
Tampereen seudun työväenopiston kevätkauden uutuusluento ”Euroopan unioni – pitkä tie nykyiseen unioniin” torstaina 22.1.2026 klo 18–19 Sampolan auditoriossa perehdyttää yleisön poliittisen ja taloudellisen liiton kysymyksiin, virstanpylväisiin ja nykyiseen arvopohjaan.
Kuudesta perustajavaltiosta muodostunut EU on laajentunut 27 valtion unioniksi. Luennoitsija Jorma Hokkanen avaa esityksessään juurisyitä siihen, mikä käynnisti yhdentymisen Euroopassa ja minkälainen Suomen tie EU:ssa on ollut.
– Luennolla kuullaan myös siitä, miten on mahdollista, että 27 Euroopan itsenäistä valtiota on päättänyt antaa osan suvereenista vallastaan ylikansallisen päätöksen piiriin, Hokkanen kertoo.
Hokkasen mukaan EU aiheena on entistä ajankohtaisempi.
– Sanotaan, että Euroopan unioni on kehittynyt kriisien tuloksena. Toisaalta sanotaan, että nykyisyyttä ei voi ymmärtää tuntematta historiaa. Eurooppa, EU ja koko maailma on haasteellisen tilanteen edessä. On kuitenkin tärkeää nähdä, että unioni on paljon enemmän kuin pelkästään poliittinen toimija, Hokkanen sanoo.
Luennolle on vapaa pääsy, eikä sille tarvitse ilmoittautua etukäteen. Sampolan auditorio sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa. Auditorioon on esteetön sisäänpääsy hissillä, ja saliin voi tulla pyörätuolilla.