Kaupungintaloon tehdään vielä pieniä korjauksia. Kalusteita on asennettu vasta valtuustosaliin ja kaupunginhallituksen kokoushuoneeseen sekä kerrosten keittiöihin, joita on yksi kussakin kerroksessa. Kakkoskerroksen kokoussiiven tuntumassa on myös oma keittiö.
– Taloon tulee käytettyjä kalusteita: työpöytiä, tuoleja ja kaappeja. Vanhimmat ovat Artekin ja Yrjö Kukkapuron kalusteita, jotka entisöidään. Kokouskeskuksen 30 hengen kokoustila sisustetaan Kukkapuron tuoleilla, Turunen sanoo.
Työntekijät muuttavat taloon kevään aikana
Noin 950 työntekijää muuttaa kaupungintaloon ensi kevään aikana portaittain jo myydystä Frenckellin kiinteistöstä. Kaupungintaloon tulee noin 600 yhteiskäyttöistä työpistettä, minkä lisäksi henkilöstö voi varata talosta erilaisia vetäytymis-, kokoontumis- ja neuvottelutiloja.
Neljä kerrosta korkea lasilamelliteos Puutarhakadun puolella vähentää ulkoa tulevaa lämpöä. Värikkäiden lamellien sisäpuolella on aurinkosuojakaihtimet, joita käyttäjät voivat säätää itse.
Aarne Ervin suunnittelema alkuperäinen rakennus on suojeltu, minkä takia tiettyjä yksityiskohtia on säästetty. Vanha kiinteistö valmistui kahdessa osassa vuosina 1967 ja 1975. Uuden osan pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Olivier Lemarchand.