Katutaideprojekti toi väriä Hervantaan – uusi sähkökaappitaide juhlistaa yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta

Etelä-Hervannan katukuva sai lokakuussa uutta ilmettä, kun kahdeksan sähkökaappia muuttui taideteoksiksi Kaupunkikulttuuriyksikön projektissa. Teokset toteuttivat maahanmuuttajataustaiset taiteilijat. Maalatut sähkökaapit ovat osa luvallista katutaidetta Tampereen Energian Sähköverkon alueella, ja katutaiteen asiantuntijana projektissa toimi Piritta Suominen Katutaidetoimistosta / Next Level Street Art.

”Projektin tarkoitus on tukea kotoutumista. Ideana on taiteen keinoin tuoda asukkaiden monimuotoisuus näkyväksi katukuvassa sekä luoda kulttuurien välisiä kohtaamisia ja tilaa vuoropuhelulle.” kertoo projektin tuottaja Emma Peura Kaupunkikulttuuriyksiköstä. Värikkäissä teoksissa näkyy tekijöiden oma kulttuuritausta, johon monessa työssä yhdistyy suomalaista symboliikkaa.

Hervantalainen taiteilija Sujitha Ravi kuvailee projektiin osallistumisen omalla asuinalueella olleen merkittävä kokemus. ”Hervanta on ollut perheeni koti jo monta vuotta ja on ilo voida jakaa naapurustolle pala intialaista taustaani. Projektin teokset kuvastavat hyvin alueen kansainvälistä henkeä ja yhteisöllisyyttä, ja moni ohikulkija tuli juttelemaan, kun maalasin omaa sähkökaappiani. Taide on mahtava väline yhdistää ihmisiä taustasta riippumatta.”

Maalatut sähkökaapit sijaitsevat Etelä-Hervannan koulun lähistöllä ja Suolijärvenkadulla. Teokset lisätään Tampereen katutaidekartalle, ja niistä koostetaan taidekävelykartta. Lisäksi teoksista ja niiden tarinoista tehdään valokuvanäyttely, joka avautuu rasismin vastaisella viikolla maaliskuussa 2026. Katutaideprojekti on toteutettu osana Kaupunkikulttuuriyksikön kulttuurien välistä ja kotoutumista tukevaa sekä alueellista kulttuurityötä.

Katutaidenäyttelyn avajaiset, taiteilijoiden tapaaminen ja videoitu taidekävely keskiviikkona 29.10.2025 kello 17:30, Etelä-Hervannan koululla (Mekaniikanpolku 9).

Lisätietoja

Emma Peura
Lisätietoja ja taiteilijoiden haastattelupyynnöt Koordinaattori
Puhelin:
040 806 2468
Teksti: Emma Peura
Kuvat: Emma Peura
Jaa sosiaalisessa mediassa