Siirry sisältöön

Uudista osaamisesi työelämän tarpeisiin

Työelämän tarpeet muuttuvat. Uusia ammatteja syntyy ja osa vanhoista häviää. Osaavien työntekijöiden saatavuus on muodostunut joillakin toimialoilla ongelmaksi. Autamme sinua kohtaamaan työelämän muutoksen. Osaamista vahvistamalla ja täydentämällä parannat työllistymismahdollisuuksiasi, pidät oman alasi ammattitaitoa yllä ja erotut muiden työnhakijoiden joukosta. Osaamista voit hankkia kouluttautumisen lisäksi myös työn yhteydessä.


Miten olemme sinulle avuksi?

Saat erilaisia vaihtoehtoja osaamisen kehittämiseen. Osaamista voi kehittää esimerkiksi työvoimakoulutuksessa, täydentävässä koulutuksessa, omaehtoisessa koulutuksessa tai oppisopimuskoulutuksessa sekä rekrytoivissa koulutuksissa. Yhteistyössä oppilaitosten ja TE-palvelujen kanssa voimme toteuttaa koulutuksia, jotka auttavat työnhakijoita kehittämään osaamistaan työnantajien tarpeisiin.

Osaamisen kehittämisessä on tänä päivänä keskeistä työelämässä oppiminen. Se ei vaadi aina koulunpenkillä istumista, vaan voit kartuttaa uusia tietoja ja taitoja työssä. Voit hyödyntää esimerkiksi opinnollistamista, joka tarkoittaa olemassaolevan osaamisen täydentämistä, näkyväksi tekemistä ja sisällyttämistä osaksi tutkintoa. Opinnollistamalla voit suorittaa tutkinnon osia vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun aikana.

Jos opiskelun rahoittaminen mietityttää, ei huolta! Me esittelemme sinulle erilaisia taloudellisen tuen vaihtoehtoja ja opastamme tuen hakemisessa.

Pääset kurkistamaan ja kokeilemaan itseäsi kiinnostavan alan opintoja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitoksien kanssa. Avullamme löydät monta eri väylää, joiden kautta voit päästä opiskelemaan. Mietitään yhdessä, mikä väylistä ja tavoista olisi sinulle tarkoituksenmukaisin.

Voit tutustua oppilaitosten koulutustarjontaan ja opiskelutapoihin koulutusinfoissa. Infot ovat maksuttomia ja ne järjestetään usein etänä, joten voit hypätä mukaan milloin vain.

Voit myös kokeilla kiinnostavia opintoja erilaisten tutustumismahdollisuuksien kautta. Kun haaveissasi on tietyn alan opiskelu, voit testata opintoja ennen tutkintokoulutukseen hakeutumista. Näin voit varmistaa, että alan opinnot sopivat sinulle.

Löydä inspiraatiota osaamiskartoituksista ja urakeskusteluista. Onko osaamisesi ajan tasalla? Osaamiskartoituksella voit selvittää, millaisista asioista osaamisesi koostuu ja mitä osa-alueita sinun olisi hyvä kehittää, jotta työllistyminen helpottuisi.

Urakeskustelut kumppanuusoppilaitoksissamme auttavat, kun pohdit itsellesi uutta suuntaa. Niiden avulla saat tietoa, millaiset alat voisivat sopia sinulle.

Laadi osaamisen kehittämisen suunnitelma oppilaitoksen kanssa. Haluaisitko keskustella oppilaitosten edustajien kanssa nykytilanteestasi sekä tavoitteistasi osaamisen kehittämisen suhteen? Mitä haluaisit oppia? Mitä osaamisesi osa-aluetta sinun olisi hyvä uudistaa? Koulutuksen asiantuntijoilta saat tukea sopivan opintopolun löytämiseen ja kannustusta opintojen aikana.

Saat uraohjausta työn ohessa – yksi askel pidemmälle. Jos pääset työhön, josta saat arvokasta kokemusta, mutta joka ei vielä täysin vastaa unelmaasi, autamme sinua suunnittelemaan seuraavat askeleet. Suunnitellaan yhdessä, kuinka työsi voi toimia ponnahduslautana tulevaan.

Oletko työllisyyden kuntakokeilun asiakas ja haluat uudistaa osaamistasi? Varaa aika OMA-valmentajalle:

[email protected]
p. 040 801 6581 (ma–pe klo 9.00–16.15)

OMA-valmentajalta saat lisätietoa sinua kiinnostavista palveluista ja voitte suunnitella yhdessä juuri sinulle sopivan palvelukokonaisuuden kohti uutta uraa ja työelämää. Työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiksi siirtyvät työttömät työnhakijat, työllistettynä ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, joiden kotikunta on kokeilualueella ja jotka eivät täytä ansiopäivärahan saamisen edellytyksiä tai ovat alle 30-vuotiaita, maahanmuuttajia tai vieraskielisiä henkilöitä.