Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Viestintäkampanjalla huomiota läheisten jaksamisen tukemiseen

Julkaistu 8.12.2021 17.19

Tampereen kaupungin palveluissa on havaittu, että omaiset ja läheiset kaipaavat enemmän tukea ja ohjausta. Tätä havaintoa tuki myös FinFami Pirkanmaa ry:n omaisille talvella 2021 teettämä kysely, johon vastanneista 66 prosenttia koki, ettei heitä huomioitu läheisinä. Uudella Läheinen – jaksamisellasi on väliä! -viestintäkampanjalla muistutetaan ammattilaisia läheisten huomioimisen tärkeydestä.

Piirroskuvassa työntekijä pitää miestä kädestä.
 

Kampanja sai alkunsa toukokuussa 2021 yhteistyössä FinFami Pirkanmaa ry:n järjestetystä Omaistyön tilaisuudesta, johon osallistui Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä sekä palveluntuottajia. Tilaisuudessa kokemusasiantuntijat kuvasivat, että toipumisprosessi koskee niin sairastunutta kuin omaistakin, ja häpeän kokemus voi olla esteenä tuen vastaanottamiselle. He myös kannustivat ammattilaisia ottamaan läheisen jaksamisen rohkeasti puheeksi erilaisissa kohtaamisissa.

Läheisten huomioon ottaminen on ollut esillä vuoden mittaan useissa muissakin Tulevaisuuden Pirkanmaan sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman eli PirSOTEn järjestämissä tilaisuuksissa. Lisäksi teemaa on käsitelty henkilöstön osaamisen kehittämiseen liittyvissä tilaisuuksissa.

– Omaisten äänen kuulemisen vahvistaminen myös palveluita kehitettäessä vaatii lisähuomiota meiltä palveluntuottajilta, kertoo palvelupäällikkö Tanja Airaksinen Tampereen kaupungilta.

Osana viestintäkampanjaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on esillä Läheinen – jaksamisellasi on väliä! -julisteita. Niiden tarkoituksena on muistuttaa ammattilaisia huomioimaan läheinen aina kohdatessa ja samalla viestiä läheiselle hänen oikeudestaan saada ohjausta ja neuvontaa jaksamisensa tueksi. Tukea saa esimerkiksi erilaisista vertaistukiryhmistä. Esimerkiksi päihde- ja mielenterveysasiakkaille kotiin suunnattua tukea tarjoava Konsti on järjestänyt syksyn aikana vertaistukiryhmätoimintaa alkoholiongelmista kärsivien läheisille. Konstin vertaisryhmät jatkuvat keväällä 2022.

Kampanjan toteuttaa Tampereen kaupunki ja PirSOTE-hanke yhteystyössä FinFami Pirkanmaan kanssa.


Lisätietoja

Kehittäjäsosiaalityöntekijä
Heli Norolahti
puhelin 040 662 0360
sähköposti [email protected]


Teksti Heli Norolahti, Tiina Piispanen ja Senja Vänskä

Kuvat Maria Kivelä