Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tampereella yleisurheilun junioreiden MM-kisat vuonna 2018

Julkaistu 10.3.2016 20.40

Tampereelle on myönnetty yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kisat vuodelle 2018. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitus päätti kisaisännyydestä kokouksessaan Monacossa torstai-iltana 10.3.2016.

- Olemme iloisia saadessamme mahdollisuuden järjestää nämä hienot kisat. Tampereen kaupunki haluaa edistää nuorten liikkumista ja terveyttä. Siinä nuoret urheilijat toimivat hyvinä roolimalleina, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

MM-kilpailut on kuusipäiväinen tapahtuma, johon saapuu noin 1800 tulevaisuuden huippu-urheilijaa yli 200 maasta. Kilpailut järjestetään Tampereen Stadionilla kesällä 2018.

Yleisurheilun junioreiden MM-kisat järjestetään vuonna 2018 ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Suomessa on järjestetty yleisurheilun MM-kilpailut vuosina 1983 ja 2005. Ratinan stadionilla Tampereella järjestettiin alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut vuonna 2003 ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut vuonna 2013.


Lisätietoja

Tapahtumajohtaja
Perttu Pesä
puhelin 050 587 6200
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki