Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus

Valtuuston valitsema 13-jäseninen kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa ja taloutta.

Kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta, ohjaa kaupunkistrategian laadintaa ja toiminnan ja talouden suunnittelua sekä vastaa kaupungin toiminnan ja kuntayhtymien omistajaohjauksesta ja kaupungin toiminnan yhteensovittamisesta.

Kaupunginhallituksen on vuosittain viimeistään kesäkuussa annettava valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös. Kaupunginhallituksen tulee laatia seuraavaksi kalenterivuodeksi kaupungin talousarvioehdotus, jonka valtuusto hyväksyy vuoden loppuun mennessä.

Kaupunginhallituksessa on pormestari ja 12 muuta jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Pormestari on kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Valtuusto valitsee kaupunginhallituksen jäsenten keskuudesta sen toimikaudeksi ensimmäisen, toisen ja kolmannen varapuheenjohtajan.

Kaupunginhallituksen päätösvaltaan kuuluvat asiat ratkaisee joko kaupunginhallitus yleisissä kokouksissaan tai kaupunginhallituksen konsernijaosto kokouksissaan taikka pormestari, konsernijohtaja tai kaupunginhallituksen asettama toimikunta sen mukaan kuin hallintosäännössä määrätään.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjat asetetaan nähtäväksi kokousta seuraavan viikon tiistaina kaupungin internetsivuille.

Kaupunginhallitus kokoontuu pääsääntöisesti maanantaisin klo 13.00. Puheenjohtajan kutsusta kaupunginhallitus voi kokoontua tarvittaessa muinakin aikoina.

Kokoukset vuonna 2021

*kehittämiskokous

11.1., 18.1., 25.1., *1.2., 8.2., 15.2., 22.2., *8.3., 15.3., 22.3., *29.3., *ti 6.4., 12.4., 19.4., *26.4., 3.5., 10.5., 17.5., *24.5., 31.5., 7.6., 14.6., *21.6., 9.8., 16.8., 23.8., 30.8., *6.9., 13.9., 20.9., *27.9., 4.10., 11.10., 25.10., *1.11., 8.11., 22.11., *29.11., ti 7.12., 13.12., 20.12.


Kokoonpano 16.8.2021 -31.5.2023

Anna-Kaisa Ikonen
Puheenjohtaja
Anna-Kaisa Ikonen

Anneli Taina
Varajäsen
Anneli Taina

yhteiskuntatieteiden maisteri
Puolue: Kokoomus



Lauri Lyly
1. Varapuheenjohtaja
Lauri Lyly
sähköposti [email protected]

kaupunginhallituksen edustaja Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnassa
Puolue: SDP


Antti Hiitti
Varajäsen
Antti Hiitti

lehtori
Tampereen yliopiston normaalikoulu
[email protected]
Puolue: SDP



Kalervo Kummola
2. Varapuheenjohtaja
Kalervo Kummola

[email protected]
Puolue: Kokoomus


Petri Rajala
Varajäsen
Petri Rajala

ekonomi, oikeusnotaari
puhelin 0400 631 875
[email protected]
Puolue: Kokoomus



Lassi Kaleva.
3. Varapuheenjohtaja
Lassi Kaleva
puhelin 0400 778 845

humanisten tieteiden kandidaatti, yrittäjä
[email protected]
Puolue: PS


Varajäsen
Antti Moisander
sähköposti [email protected]

Puolue: PS



Aila Dündar-Järvinen
Jäsen
Aila Dündar-Järvinen
puhelin 041 573 2031

herastuomari
[email protected]
Puolue: SDP


Inna Rokosa
Varajäsen
Inna Rokosa

opiskelija
[email protected]
Puolue: SDP




Milka Hanhela
Jäsen
Milka Hanhela

opiskelija
040 757 0253
milka.hanhela(at)gmail.com
Puolue: Vasemmistoliitto


Noora Tapio
Varajäsen
Noora Tapio
sähköposti [email protected]

Puolue: Vasemmistoliitto



Anne-Mari Jussila
Jäsen
Anne-Mari Jussila

apulaisrehtori
Kalevan lukio
puhelin 044 288 2123
[email protected]
Puolue: Kokoomus


Varajäsen
Ida Leino

kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja
050 323 5693
ida.leino(at)tampere.fi
Puolue: Kokoomus



Kirsi Kaivonen
Jäsen
Kirsi Kaivonen

ensihoitaja, sairaanhoitaja AMK
Pirkanmaan pelastuslaitos
[email protected]
Puolue: SDP


Varajäsen
Sofia Julin
sähköposti [email protected]

poliittinen avustaja, hallintotieteiden ylioppilas
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Puolue: SDP



Jäsen
Brigita Krasniqi
opiskelija, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja
Vihreät nuoret
brigita.krasniqi(at)tampere.fi
Puolue: Vihreät

Olga Haapa-aho
Varajäsen
Olga Haapa-aho
puhelin 050 303 0437

sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija
IBD ja muut suolistosairaudet ry
[email protected]
Puolue: Vihreät



Jouni Markkanen
Jäsen
Jouni Markkanen
puhelin 040 542 9514

koulutussuunnittelija
Kansallinen Sivistysliitto ry
jounimarkkanen(at)gmail.com
Puolue: Kokoomus


Varajäsen
Tommi Evilä
VEAT/Valmennuspäällikkö
Suomen Urheiluliitto ry
tommi.evila(at)tampere.fi
Puolue: Kokoomus


Jäsen
Jaakko Stenhäll
puhelin 045 137 8505

DI, myyntijohtaja
[email protected]
Puolue: Vihreät


Varajäsen
Jaakko Vuorio
jaakko.vuorio1(at)tampere.fi
Puolue: Vihreät


Aarne Raevaara.
Jäsen
Aarne Raevaara
puhelin 041 522 4636

FM
[email protected]
Puolue: PS


Yrjö Schafeitel
Varajäsen
Yrjö Schafeitel

sosionomi, seniori
[email protected]
Puolue: PS



Sari Tanus.
Jäsen
Sari Tanus
puhelin +358505121303
sähköposti [email protected]

kansanedustaja/ erikoislääkäri
Puolue: KD


Sirpa Pursiainen
Varajäsen
Sirpa Pursiainen

YTM, toimitusjohtaja
puhelin 040 737 0307
[email protected]
Puolue: KD



Yhteystiedot

Esittelijät
pormestari Anna-Kaisa Ikonen
konsernijohtaja Juha Yli-Rajala, puhelin 040 743 6356

Pöytäkirjanpitäjät
kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puhelin 040 514 4884
hallintosihteeri Elina T. Nikkilä, puhelin 040 801 6102

Tiedotusvastaava
viestintäjohtaja Katja Kannonlahti, puhelin 041 731 0336

Muuttuneista yhteystiedoista voi ilmoittaa osoitteeseen toimielinpalvelut(at)tampere.fi

Tampereen kaupunki, kirjaamo
sähköposti [email protected]
puhelin 03 5653 4550
avoinna ma - pe klo 8.30 - 15.45