Siirry sisältöön

Lukuvuoden 2021-2022 tuntikaavio valintojen suunnittelun tueksi

Julkaistu 20.4.2021 15.27

Tampereen kaupungin lukioiden tuntikaavio eli pohja johon opiskelijat valitsevat kurssejaan ja opintojaksojaan muuttuu siirryttäessä lukuvuodelle 2021-2022. Muutoksen taustalla on lukion aloittavilla opiskelijoilla käyttöön otettava uusi opetussuunnitelma LOPS2021. Uusi tuntikaavio mahdollistaa aiempaa paremmin erilaiset kurssien ja opintojaksojen yhdistelmät. Hatanpään lukion osalta asiassa ei ole mitään uutta, meillä uuden LOPS2021:n tyyppisiä yhdistettyjä opintokokonaisuuksia on tehty jo usean vuoden ajan.

Uutta tuntikaaviota suunniteltiin lukiokoulutuksen asettamassa työryhmässä. Opiskelijoita kuultiin suunnittelun edetessä.

Uudessa tuntikaaviossa maanantai-aamun opetus alkaa opiskelijoille vasta kello 9.30. Tavoitteena on helpottaa kauempaa tulevien arkea. Henkilökunnalle maanantai-aamuihin muodostuu yhteinen tiimiaika työasioiden hoitamista varten. Maanantain ensimmäisen oppitunnin jälkeen on hieman pidempi tauko, jolla voidaan pitää rotoveita (ryhmänohjauksia) ja muuta mukavaa.

Koodi 8 (alla olevassa kuvassa keltaisella) mahdollistaa opetuksen joko kahdesti viikossa kahtena pitkänä (90min) opetustuokiona tai kolmena tavallisena (75 min) opetustuokiona.

Lukioiden yhteinen tarjonta esimerkiksi kielissä ja S2:ssa sijoittuu koodeille 1, 2, 6 ja 7 opiskelijan arjen helpottamiseksi.

Lukuvuotta 2021-2022 suunnitellessa ja omia valintoja miettiessä on hyvä ottaa huomioon muuttuva tuntikaavio.


Teksti Ville Vuorisalmi