Siirry sisältöön

Alkavan yrittäjän palvelut uudistuvat Tampereella

Julkaistu 26.7.2021 11.00

Uudistuneet alkavan yrittäjän palvelut tarjoavat kohdennetumpaa tukea yrityksen perustamiseen sekä yrittäjyyden alkuvaiheeseen. Tavoitteena on edistää kestävää ja kannattavaa yritystoimintaa Tampereella.

 

Tampereella rakennetaan uutta palvelukokonaisuutta alkaville yrittäjille. Kokonaisuus sisältää muun muassa neuvonta- ja mentorointipalveluja sekä verkostoitumismahdollisuuksia yrittäjyydestä kiinnostuneille. Kokonaisuudessa kehitetään myös digitaalisia palveluja ja työkaluja.

Tampereen kaupunki järjestää ja koordinoi alkavan yrittäjän palveluja uudella tavalla. Kaupunki hyödyntää integraattorimallia, jossa yksi palveluntuottaja kokoaa yhteen palveluntuottajajoukon ja koordinoi kokonaisuutta. Kyseessä on ainutlaatuinen konsepti, jossa myös Tampereen kehyskunnat ovat mukana.

Tavoitteena on rakentaa moderni, asiantunteva ja vaikuttava palvelukokonaisuus, joka edistää kestävän ja kannattavan yritystoiminnan syntymistä nykyisessä ja tulevaisuuden toimintaympäristössä. Palveluissa huomioidaan eri kohderyhmät, kuten kansainväliset yrittäjät, nuoret sekä kevytyrittäjät. Näin palvelut kytkeytyvät voimakkaasti myös käynnissä olevan työllisyyden kuntakokeilun asiakasryhmiin.

– Olemme tunnistaneet, että yrittäjiksi lähtevien profiilit ovat muuttuneet vuosien aikana. Yrityksiä perustetaan aiempaa enemmän ja kevytyrittäjyydestä on tullut monelle tapa työllistää itsensä muiden töiden lomassa. Palvelurakenne ei ole vastannut parhaalla tavalla eri kohderyhmien tarpeisiin. Uudella kokonaisuudella haluamme rakentaa mahdollisimman kokonaisvaltaista palvelutarjoomaa. Haluamme vastuuttaa markkinoita määrittelemään ja tuottamaan palveluita niin, että myös pienemmillä palveluntuottajilla on mahdollisuus tuoda mukaan osaamistaan, sanoo kasvupalvelujohtaja Irene Impiö Tampereen työllisyys- ja kasvupalveluista.

Toimintamallia on kehitetty potentiaalisten tarjoajien kanssa aktiivisesti käydyllä markkinavuoropuhelulla talven ja kevään aikana. Palveluiden kilpailutus järjestettiin touko-kesäkuun aikana. Lopulta integraattoritoimijaksi valittiin Uusyrityskeskus Ensimetri Oy. Ensimetrin hallinnoimassa palveluntuottajajoukossa ovat mukana Demola Global Oy, Pirkanmaan yrityskummit ry ja Tribe Tampere ry.

– Ensimetri on vakiintunut toimija, mutta tavoitteenamme on uudistua koko ajan. Nyt järjestetty kilpailutus on haastanut meitä positiivisesti ajattelemaan uusia ratkaisumalleja. Olemme saaneet mukaan hyvät ja ammattitaitoiset, omaa osaamistamme täydentävät kumppanit, joiden kanssa pystymme tuottamaan entistä kattavampaa yrittäjyyden palvelukokonaisuutta eri palvelutarpeisiin, toteaa toimitusjohtaja Marko Lehtimäki Ensimetri Oy:ltä.

Alkavan yrittäjän palvelut käynnistyvät loppukesän aikana ja kytkeytyvät tiiviisti Tampereen kaupungin muihin yrittäjyyden palveluihin.

Lisätietoja:

Irene Impiö
kasvupalvelujohtaja, Tampereen työllisyys- ja kasvupalvelut
puh. 050 539 2943
[email protected]

Marko Lehtimäki
toimitusjohtaja, Ensimetri Oy
puh. 050 555 2055
[email protected]


Teksti Vesa-Matti Ruottinen, Emilia Aakko

Kuvat Laura Vanzo / Visit Tampere