Siirry sisältöön

Amurin työläismuseokortteli avautuu 1.6.

Julkaistu 1.6.2021 10.38

Kesämuseo Amurin työläismuseokortteli avautuu 1.6. kello 10. Ainutlaatuisessa puutalokorttelissa pääsee tutustumaan tamperelaisiin koteihin ja niiden kuvitteellisten asukkaiden elämäntarinoihin 1880-luvulta 1970-luvulle. Museokorttelissa on viisi alkuperäisillä paikoillaan olevaa asuinrakennusta sekä neljä piharakennusta.

 

Alueelta löytyvät myös yleinen sauna, leipomo, suutarinverstas, osuuskauppa sekä paperi- ja lyhyttavarakauppa.

Kesäkuussa 2021 tapahtumissa painottuvat koronaturvalliset ulkokierrokset. Yleisöopastuksia järjestetään kaikkina aukiolopäivinä tiistaista sunnuntaihin. Opastukset vaihtelevat lyhyistä johdannoista noin tunnin mittaisiin korttelikierroksiin. Joka päivä kello 13 alkavat toiminnalliset lastenkierrokset, Pyykinpesukierros tai Ulkoleikkikierros. Yleisöopastukset sisältyvät museon pääsymaksuun. Kaikkia kierroksia järjestetään ryhmille tilauksesta.

Torstaina 12. kesäkuuta klo 12-15 museokorttelin sisäpihalla järjestetään Pihakasvien vaihtopäivä. Tuo kukka tullessasi, vie mennessäsi, niin kauan kuin kukkia riittää. Paikalla on myös puutarhuri, joka neuvoo kasvien hoidossa.

Museokahvila Amurin Helmi on suljettu remontin vuoksi 31.5.–5.7. Remontin ajan asiakkaita palvelee kesäkahvila museokorttelin piha-aitassa. Kesäkahvila on avoinna 1.6.–4.7. tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.

Museo on avoinna 1.6.–5.9. tiistaista sunnuntaihin klo 10–18.

Amurin työläismuseokortteli

Satakunnankatu 49
33100 Tampere
puh. 03 5656 6690
www.museokortteli.fi

Lisätietoja: Opas Tuomo Salonen 03 5656 6690 tai 040 839 8355

Kesäkuun viikko-ohjelma

Johdanto Amurin työläismuseokortteliin
Amurin työläismuseokortteli tutuksi vartissa. Johdannon jälkeen on helppo lähteä omin päin tutustumaan museon asukkaisiin ja heidän koteihinsa. Johdannon kesto 5-15 min.

Tiistai–sunnuntai klo 11, 12, 15 ja 16

Korttelikierros
Kierroksella saat kattavan kuvan amurilaisesta arjesta ja asumisesta 1880-luvulta aina 1970-luvulle asti. Kierros mukautetaan osallistujamäärän mukaan koronaturvallisesti. Kesto noin tunti.

Tiistai–sunnuntai klo 14 ja lisäksi tiistai, torstai, lauantai ja sunnuntai klo 15.30.

Introduction to Amuri Museum of Workers’ housing
From Tuesday to Sunday at 12.30

Pyykinpesukierros
5–10-vuotiaille suunnatulla pyykkikierroksella lapset pyykkäävät Selman tai Einon kanssa ja tutustuvat samalla heidän elinpiiriinsä 1890-luvulta aina 1960-luvulle asti. Kierroksen aikana tulevat tutuiksi vanhat menetelmät ja tarvikkeet kaulauslaudoista pulsaattorikoneeseen ja pyykit puhdistuvat. Kierroksen kesto on noin 1 tunti. Kierrosta ei järjestetä sateella.

Tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 13

Ulkoleikkikierros
Puu-Amurin suojaisilla pihoilla lapsilla on riittänyt leikkikavereita ja tekemistä. Museon leikkikierroksella leikitään ja opetellaan perinteisiä ulkoleikkejä Amurista ja vähän muualtakin. Kierros on suunnattu 5-12-vuotiaille ja sen kesto on noin 45 min. Kierrosta ei järjestetä sateella.

Keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin klo 13

Ristipistopaja
Pajassa opit ristipistotöiden alkeet. Materiaalit sisältyvät museon pääsymaksuun.

Keskiviikkoisin klo 15.30–17.30

Isoäidinneliöiden virkkaus
Tule kokeilemaan, kuinka syntyy perinteinen virkattu isoäidinneliö. Materiaalit sisältyvät museon pääsymaksuun.

Perjantaisin klo 15.30–17.30.