Siirry sisältöön

Tampere korvaa asumispalvelujen ja ikäihmisten kotihoidon palveluntuottajille suojavarustehankintoja

Julkaistu 16.12.2020 20.20

Tampereen kaupunki korvaa ulkoisille sosiaali- ja terveyspalvelujen asumispalvelujen sekä ikäihmisten kotihoidon palveluntuottajille koronan vuoksi suojavarusteiden hankinnasta 1.4. - 31.12.2020 aiheutuneita lisäkustannuksia. Korvaus maksetaan laskennallisten kustannusten mukaan. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti korvauksista 16.12.2020.

Kustannusten korvausten laskenta perustuu suu-nenäsuojainten ja suojakäsineiden kuukausittaiseen käyttömäärään sekä näiden keskimääräiseen kappalehintaan huhti-joulukuussa. Keskimääräisenä kappalehintana käytetään 0,64 euroa, joka perustuu Tuomi Logistiikan selvitykseen.

Laskennallisen arvion mukaan kaupungille aiheutuu noin 827 000 euron lisäkustannus. Korvaukset maksetaan palveluntuottajille helmikuun loppuun mennessä.

Tampereen kaupunki on jakanut Huoltovarmuuskeskuksen toimittamia suojaintarvikkeita maksutta ulkoisille sosiaali- ja terveyspalvelun tuottajille aina, kun Tampereen kaupunki on saanut toimituksia. Lokakuusta alkaen palveluntuottajille on tarjottu mahdollisuus hankkia suojaintarvikkeita kaupungin kautta Tuomi Logistiikka Oy:ltä. Väliaikaisen toimintamallin tavoitteena on ulkoisten palveluntuottajien kohtuuhintaisten suojaintarvikehankintojen turvaaminen.


Lisätietoja

Apulaispormestari
Johanna Loukaskorpi
puhelin 040 806 3691
sähköposti [email protected]

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja
Taru Kuosmanen
puhelin 040 704 7337
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala