Siirry sisältöön

Suomen Hopealinja Oy:stä tulossa Tampereen kaupungin tytäryhtiö

Julkaistu 14.12.2020 16.03

Pohjoismaiden suurimmasta sisävesitoimijasta Suomen Hopealinja Oy:stä on tulossa Tampereen kaupungin tytäryhtiö. Asia varmistui 14.12.2020 kun kaupunginhallitus päätti Tampereen kaupungin osallistumisesta yhtiön suunnattuun osakeantiin.

Tampere pääomittaa yhtiötä 500 000 eurolla ja saa sitä kautta 50 miljoonaa uutta yhtiön osaketta. Kun yhtiön muut merkittävimmät omistajat eivät osallistu osakeantiin, Tampereen kaupungin omistus yhtiössä nousee nykyisestä n. 30 prosentista yli 90 prosenttiin.

Tampereen kaupunki neuvotteli syksyn aikana yhtiön muiden merkittävien omistajien kanssa yhtiön ratkaisuvaihtoehdoista. Isompien omistajien eli Hämeenlinnan, Valkeakosken, Akaan, Lempäälän, VR-Yhtymä Oy:n, Nokian ja Kangasalan kanssa löydettiin ratkaisu, jolla yhtiön liiketoiminta turvataan ja toimintaedellytykset parantuvat.

Suomen Hopealinja Oy:n liiketoiminta ehdittiin vuonna 2019 ennen korona- pandemiaa saamaan taloudellisesti kannattavaksi useiden tappiollisten vuosien jälkeen. Omistajuuden keskittäminen ja pääomistaja tehostaa useita yhtiön arkeen vaikuttavia asioita sekä mahdollistaa selkeämmän uuden strategian.



Lisätietoja

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu