Siirry sisältöön

Tampere ja Espoo järjestävät yhdessä livestriimikonsertin nuorille

Julkaistu 16.11.2020 10.13

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut tuottaa yhteistyössä Espoon nuorisopalveluiden kanssa kaksiosaisen 182 km Apart – Tampere–Espoo Live -livestriimikonsertin. Ensimmäinen livestriimi lähetetään Tampereelta nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:sta lauantaina 21.11.2020 klo 18.

Livestriimin pääesiintyjänä nähdään rap-artisti Gettomasa. Lähetyksessä lavalle nousevat myös nuoret artistit Tampereelta ja Espoosta. Tamperetta lähetyksessä edustaa rapduo Järrä ja Koskelan J, joka on perustettu alun perin Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden RapFactoryssa. Espoosta puolestaan esiintymään saapuu Espoon nuorisopalveluiden MaxVol -toiminnassa mukana oleva nuori räppäri Tursas. Lähetyksen juontavat nuoret Espoosta ja Tampereelta.

Nuorten osallisuus on pyritty huomioimaan tapahtuman järjestämisen jokaisessa vaiheessa. Nuoret Espoossa ja Tampereella ovat olleet mukana niin tapahtuman nimen suunnittelussa, pääesiintyjän valinnassa kuin tapahtuman materiaalien tuottamisessakin. Myös tapahtuman teknisestä toteutuksesta vastaavat suurilta osin tamperelaiset nuoret.

Livestriimiä voi seurata suorana molempien kaupunkien nuorisopalveluiden YouTube-kanavilla. Lähetys on katsottavissa myös kaksi viikkoa varsinaisen tapahtuman jälkeen. Konserttiparin toinen osa toteutetaan Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:ssa keväällä 2021.



Lisätietoja

Nuoriso-ohjaaja
Milka Uusitalo
puhelin 040 800 4488
sähköposti [email protected]