Siirry sisältöön

Hupakankorven määräalalle haetaan rauhoituspäätös Elystä

Julkaistu 19.12.2018 19.05

Tampereen Hupakankorven 9 hehtaarin määräalalle haetaan Pirkanmaan ELY-keskukselta luonnonsuojelulain mukaiset rauhoituspäätökset. Tampereen kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunta päätti rauhoituspäätöksen hakemisesta 19.12.2018.

Hervannan ja Vuoreksen rajalla sijaitsevan Hupakankorven alue on kokonaisuudessaan Tampereen kaupungin omistama Suolijärvestä ja Hervantajärvestä laskevan Myllyojan varrella sijaitseva rämealue. Alueen rauhoittaminen on Tampereen kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa, joka hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 10.12.2012.

Alue on hyönteistöltään arvokas eikä siellä saa tehdä luonnontilaa heikentäviä toimenpiteitä. Suojelun taustalla on harvinaisen, tieteelle uutena lajina vuonna 2000 Myllyojasta kuvatun vesiperhosen, pirkanpalkosen (Oxyethira tamperensis) esiintyminen Myllyojassa. Lajia on vain kolmessa paikassa Suomessa, joista Myllyoja on yksi. Lisäksi rämealueelta on tavattu myös muuta harvinaista hyönteislajistoa, kuten esiintymiseltään vaarantuneeksi luokiteltu kihokkisulkanen. Tavoitteena on pitää Myllyojan ja sitä ympäröivän rämealueen luonnonolosuhteet ennallaan.

Rajausehdotus ja rauhoitusmääräykset on valmisteltu yhdessä kiinteistötoimen, liikuntapalveluiden sekä kaupunkiympäristön suunnittelun viheralueiden ja hulevesien sekä liikennesuunnittelun kanssa.

Rajausta on tarkennettu luonnonsuojeluohjelman mukaisesta rajauksesta suhteessa Ruskonkehän liikennealueeseen ja Suolijärven ulkoilupolkuun. Lisäksi rajausta on tarkennettu huomioimalla koillisosan asutuksen tulevaisuuden ulkoilu- ja latureittien tilatarpeet. Rauhoitusmääräyksissä on huomioitu myös olemassa olevien reittien kunnossapito.


Lisätietoja

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
puhelin 0400 205 044
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell