Siirry sisältöön

Usko Laukkasen kuvituksia Muumimuseossa

Julkaistu 14.12.2018 20.09

Muumimuseon Satumaja-näyttely nostaa esiin kuvittaja Usko Laukkasen (1930–2000). Hän teki pitkän ja monipuolisen uran aikana, jolloin kuvittajia ei arvostettu ja heidän työnsä julkaistiin jopa nimettömänä. Siksi nimi on tuntematon, mutta työt tuttuja monille.

 

Usko Laukkanen oli monipuolinen kuvittaja ja sarjakuvantekijä. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten kuvituksistaan moniin lastenkirjoihin ja oppikirjoihin. Kokonaisen sukupolven käsissä kuluivat aikoinaan muun muassa Lasten oma aapinen ja Lasten oma lukukirja (1958) jatko-osineen, samoin muut Otavalle ja Valistukselle tehdyt koulukirjat.

Huomiota herätti myös Laukkasen kirjoittama ja kuvittama Laulumaja (1956), joka sijoittui kolmanneksi pohjoismaisessa kuvakirjakilpailussa ja julkaistiin Tammen Kultaisissa kirjoissa sarjan ainoana kotimaisena teoksena sekä käännöksinä useissa eri maissa.

Lasten kuvakirjat ja satukirjat olivat uutteralle Laukkaselle tärkeitä, mikä näkyy kuvitusten eloisuutena ja viitseliäisyytenä. Satumaja-näyttely esittelee kuvitusten originaalipiirroksia, joissa värit hehkuvat kirkkaampina kuin koskaan ennen.

Myöhemmin Laukkanen työskenteli muun muassa mainoskuvittajana (mm. Liikenneturva, Postipankki) ja -animaattorina (mm. Esson Tiikeri tankkiin -mainos 1960-luvulla). Uransa loppupuolella hänen näkyvin työnantajansa oli tamperelainen Satukustannus, jolle syntyi kymmeniä kuvakirjoja 1970–1990-luvuilla. Niitä käännettiin jonkin verran myös venäjäksi ja ruotsiksi.

Lisäksi Laukkanen piirsi sarjakuvia. Tunnetuin sarja oli Sarjis-lehdessä 1970-luvun alussa julkaistu Masto ja Märssy, minkä lisäksi hän muun muassa työsti vuosikymmeniä, moneen otteeseen Kapteeni Kidd -sarjakuvatarinaa, jota ei koskaan julkaistu. Laukkanen palkittiin pienestä mutta erottuvasta sarjakuvatuotannostaan Suomen Sarjakuvaseuran Puupäähatulla vuonna 1988.

Satumaja on tuotettu yhteistyössä Suomen Sarjakuvamuseo ry:n kanssa.

Satumaja - Usko Laukkasen kuvituksia
15.12.2018 - 31.3.2019
Muumimuseo


Lisätietoja

Muumimuseo
33100 Tampere


Teksti Ville Hänninen

Kuvat ©Usko Laukkasen perikunta