Nekalan kirjasto suljetaan vuodenvaihteessa

Julkaistu 8.11.2018 9.45

Nykyisen Nekalan kirjaston viimeinen aukiolopäivä on 28.12.2018. Nekalan kirjasto on toiminut Nekalan koulutalossa, jonka toiminta on päättymässä sisäilmaongelmien vuoksi.

 

Kirjaston suljettua ovensa kirjastoautot paikkaavat toistaiseksi kirjastopalveluja Nekalassa. Kirjastoautojen uusien reittien suunnittelu on käynnissä.

Pormestarin vuoden 2019 talousarvioesitykseen sisältyy kirjastotoiminnan jatkaminen Nekalassa uusissa tiloissa. Kaupunginvaltuusto käsittelee esitystä marraskuun loppupuolella. Kirjastopalveluiden jatkosta Nekalassa tiedotetaan lisää tilanteen edetessä. Nekalan kirjaston työntekijä siirtyy kirjaston sulkeuduttua Sampolan kirjastoon.

Nekalan kirjastosta lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa PIKI-kirjastoon. 14.12. jälkeen saapuvat varaukset siirtyvät noudettavaksi Koivistonkylän kirjastosta. Asiakas voi muuttaa noutopaikan haluamakseen kirjaston asiakaspalvelussa tai PIKI-verkkokirjastossa.


Lisätietoja

Kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja
Pirkko Lindberg
puhelin 0400 985 991
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi