Siirry sisältöön

Aikuinen, tule tukihenkilöksi lapselle tai nuorelle

Julkaistu 20.4.2018 12.57

Tampereen kaupunki etsii uusia tukihenkilöitä lapsille ja nuorille Tampereella ja Orivedellä. Tukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille järjestetään koulutus toukokuussa Tipotien sosiaali- ja terveysasemalla. Jos olet tasapainoinen ja pitkäjänteinen aikuinen, tule mukaan koulutukseen ja toimintaan.

Valokuva: Poika kiipeilytelineellä.
 

Tukihenkilön voi saada 7 - 17 -vuotias tamperelainen tai orivesiläinen lapsi tai nuori, joka tarvitsee tuekseen perheen ulkopuolista aikuista ystävää elämäntilanteensa vuoksi tai on muuten tuen tarpeessa. Tukea kaipaavia lapsia ja nuoria on enemmän kuin tukihenkilöitä.

Erityisesti miehiä toivotaan mukaan toimintaan, koska jonossa on paljon miespuolista tukihenkilöä odottavia poikia. Pojat toivovat tukihenkilökseen miestä, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella, höntsyillä, käydä leffassa, kalastaa tai saada apua läksyihin.

Koulutus perehdyttää toimintaan

Koulutus antaa valmiudet lasten ja nuorten tukihenkilönä toimimiseen. Koulutus käsittää kaksi iltaa tiistaina 8.5.2018 ja torstaina 17.5.2018 klo 16.30 - 20.00, sekä henkilökohtaisen haastattelun myöhemmin sovittuna ajankohtana. Koulutus pidetään Tipotien sosiaali- ja terveysaseman luentosalissa (osoitteessa Tipotie 4, 5. krs). Koulutus on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun.

Koulutuksen järjestää Tampereen kaupungin perhepalvelut, ja kouluttajina toimivat perhepalveluiden työntekijät. Lisäksi kuullaan tukihenkilöiden kokemuksia tukihenkilönä toimimisesta.

Koulutukseen ilmoittaudutaan 29.4.2018 mennessä osoitteeseen tukihenkilo(at)tampere.fi. Muistathan ilmoittautuessasi kertoa yhteystietosi ja mahdollisen erityisruokavaliosi.

Tukihenkilö tapaa lasta tai nuorta noin kaksi kertaa kuukaudessa

Tukihenkilö on vapaaehtoistyöntekijä, joka tapaa tuettavaa lasta tai nuorta säännöllisesti mukavan yhteisen tekemisen parissa.

Tukihenkilöksi etsitään kaikenikäisiä tavallisia, luotettavia ja turvallisia aikuisia, joiden oma elämä on tasapainossa ja joilla on mahdollisuus antaa aikaa lapselle tai nuorelle. Tukihenkilöllä ei tarvitse olla omia lapsia eikä ammatillista kokemusta lapsista tai nuorista. Tukihenkilö tapaa tuettavaa lasta tai nuorta noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Tukihenkilöä tarvitsevissa lapsissa on esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, maahanmuuttajalapsia, yksinhuoltajaperheestä tulevia lapsia tai lapsia, jotka ovat yksinäisiä tai joiden vapaa-aika kuluu paljolti pelaamiseen. Tukihenkilöä tarvitsevissa on myös nuoria, jotka toivovat tukihenkilön tukea esimerkiksi aikuiseksi kasvamisessa.

Vaikuttavaa vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parhaaksi

Tukihenkilölle itselleen toiminta antaa hyvän mielen toisen auttamisesta, mahdollisuuden tärkeän ja joskus jopa elinikäisen ihmissuhteen luomiseen, uusia näkökulmia omaan elämään sekä mukavaa ja merkityksellistä tekemistä vapaa-aikoihin.

Tukihenkilötoiminta tuo tullessaan myös uusia aikuiskontakteja: vertaistukea, tapaamisia toisten vapaaehtoisten kanssa, koulutuksia, teemailtoja ja virkistyspäiviä yhdessä toisten vapaaehtoisten sekä tuettavan kanssa.

Toiminta on vapaaehtoistyötä, josta tukihenkilölle maksetaan pieni palkkio ja kulukorvaus. Tukihenkilöksi ryhtyvän rikostausta selvitetään lain 148/2014 mukaisesti.


Lisätietoja

Sosiaalityöntekijä
Anna-Mari Junes
puhelin 040 806 2181
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen

Kuvat Opa Latvala