Hae
Valikko
a a

Raitiotietöistä muutoksia Kalevaan Sammonkadulle ja Teiskontielle

Julkaistu 3.1.2018 11.39

Raitiotien työalueet Sammonkadulla siirtyvät viikosta 1 alkaen kadun keskialueelle ensin Tursonkadun ja sen jälkeen Kaupinkadun risteysalueille. Kevään aikana raitiotien rakentamistyöt siirtyvät kokonaan Sammonkadun keskiosalle ja autoliikenne ohjataan talouskaistoja pitkin.

Teiskontielle tulee viikosta 2 alkaen uusia liikennejärjestelyjä Ilmarinkadun ja Liisankadun risteysalueille.

Uusia liikennejärjestelyjä Sammonkadulle Kaupinkadun ja Tursonkadun risteysalueille

Sammonkadulla Tursonkadun risteyksessä tehdään Sammonkadun poikittain alittavaa viemärilinjaa. Työalue sijaitsee risteyksen keskellä, ja autoliikenne ohittaa työmaan kumpaankin suuntaan yhdellä kaistalla. Joukahaisenkadulta saa kääntyä keskustaan päin oikealle ja Tursonkadulta Hervannan valtaväylälle päin oikealle. Sammonkatua ajettaessa kääntyminen oikealle sekä Joukahaisenkadulle että Tursonkadulle on sallittu, mutta vasemmalle kääntyminen on risteyksessä kielletty.

Osittain yhtä aikaa Tursonkadun töiden kanssa aloitetaan jätevesi- ja vesijohtojen muutostyöt Kaupinkadun liittymässä. Pääsy Sammonkadulta Kaupinkadun pohjoispuolelle on suljettu. Lisäksi risteyksen pohjoispuolella oleva suojatie siirtyy hieman etäämmäs risteyksestä. Risteyksen länsipuolella eli keskustan suunnassa oleva suojatie on käytössä, idänpuoleinen suojatie on edelleen suljettu. Suojateillä ei ole liikennevalo-ohjausta.

Kaupinkadun ja Tursonkadun risteysalueilla sijaitsevat bussipysäkit pysyvät nykyisillä paikoillaan. Työmaa-alueiden läheisyydessä suurin sallittu nopeus on 30 kilometriä tunnissa. Töiden kesto liittymissä on useita viikkoja.

Teiskontielle liikennejärjestelyjä Liisankadun ja Ilmarinkadun risteysalueille

Raitiotieallianssi aloittaa Teiskontien alittavaa putkityötä ja siihen liittyvien liikennejärjestelyjen valmistelua Ilmarinkadun risteysalueella viikolla 2. Teiskontien ali porataan vesijohdon suojaputkitusta ABC-huoltoaseman kohdalla. Työalueen kohdalla autoliikenteen käyttöön jää yksi kaista kumpaankin suuntaan ja ajolinjat muuttuvat sekä Teiskontiellä että Ilmarinkadun risteyksessä. Jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt alueella säilyvät nykyisellään. Työt kestävät arviolta helmikuun loppupuolelle.

Liisankadun ja Teiskontien risteysalueen johtosiirtotyöt etenevät seuraavaan vaiheeseen samoin viikolla 2. Liisankadun risteys aukeaa liikenteelle työmaan siirtyessä keskikaistoille. Liikenne ohjataan Teiskontiellä talouskaistoille Liisankadun risteyksen kohdalla.

Työmaa-alueiden läheisyydessä suurin sallittu nopeus moottoriajoneuvoille on 30 kilometriä tunnissa.


Lisätietoja

Raitiotieallianssi:
Kalevan alueen lohkopäällikkö
Olli Tuomisto
puhelin 040 8690 874

Palautteet:
Asiakaspalvelu, Palvelupiste Frenckell
sähköposti [email protected]
puhelin 03 5656 4400
avoinna ma - pe 8.30 - 15.45


Teksti Marja Merta


Jaa: