Siirry sisältöön

Rock Academyn The Alleyway Wolves debytoi rakkauslaululla

Julkaistu 10.6.2016 13.19

Tampere Rock Academy -bändihankkeen The Alleyway Wolves julkaisi tänään perjantaina 10.6.2016 ensimmäisen singlensä. Rock-soundia ja tehokkaita pop-melodioita sisältävä Erase And Rewind -niminen kappale ulvoo myös musiikkivideona.

The Alleyway Wolves
 

Valkeakoskelta ponnistava The Alleyway Wolves on kolmen alle kolmekymppisen nuoren miehen bändi. Erase And Rewind –kappaleen teema liikkuu kivikkoisessa parisuhdemaailmassa, sivuten välillä mielen pimeämpiäkin sopukoita. – Meistä jokainen on kokenut näitä tunteita ja pettymyksiä, mitä rakkauteen kuuluu, tuumaa yhtyeen solisti Antti Tirri. Tunteiden syövereissä ovat painineet myös kitaristi Eetu Tiainen ja rumpali Jesse Forsström.

Tampere Rock Academy on nuorisopalveluiden valmennusohjelma nuorten bändeille. Mukaan bändiohjelmaan pääsee syksyisin järjestettävien katselmusten kautta. Tämän syksyn haku käynnistyy elokuussa. Rock Academy -toiminnan tavoitteena on kehittää ja tukea nuorten pyrkimyksiä eteenpäin musiikin parissa. – Vihdoinkin myös musiikin saralla nuorten vapaa-ajan tekemistä tuetaan. Mahtavaa jeesata nuoria, jotka ovat valmiita tekemään kovasti töitä unelmiensa eteen. The Alleyway Wolvesin jätkillä unelmien toteutumiseen on jo otettu ensiaskeleet, tuottaja Lauri Lepokorpi täräyttää.

– Olkaa valmiita, susi puree ja lujaa, The Alleyway Wolves varoittaa vielä lopuksi. Erase And Rewind –musiikkivideo on katsottavissa Tampere Rock Academyn YouTube-tililtä.


Lisätietoja

Tuottaja
Lauri Lepokorpi
puhelin 050 463 7889
sähköposti [email protected]


Teksti Kati Ruotsalainen