Siirry sisältöön

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi SRV yhtiöt Oyj:n ja SRV-rakennus Oy:n yritysryhmittymän Kannen ja Areenan toteuttajaksi sekä hankkeen toteutussopimuksen

Julkaistu 16.5.2016 21.33

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.5. lähes kolmen tunnin keskustelun jälkeen Kansi ja Areena- hankkeen toteutussopimuksen ja yhteistyökumppanin. Käsittelyn kuluessa esitettiin sekä asian pöydälle panoa että kaupunginhallituksen esityksen hylkäämistä. Esitykset hävisivät äänestyksessä selvin numeroin 61-6 ja 60-7. Käsittelyn alussa hanke esiteltiin julkisesti, mutta liikesalaisuuksien vuoksi keskustelu asiasta käytiin suljetuin ovin.

Havainnekuva: Tampereen Kansi ja Areena ilmasta katsottuna
 

Kaupungin panostus hankkeeseen on yhteensä 60 miljoonaa euroa eli sijoitus monitoimiareenan omistavaan yhtiöön enintään 26 miljoonaa, kaupungin omistukseen tulevan kannen rakentaminen 22,7 miljoonaa euroa ja kannen infrastruktuuri 11,3 miljoonaa euroa. Kaupunki on vähemmistöosakkaana tasaveroinen sijoittaja muiden sijoittajien kanssa. Näin Tampereen kaupunki myös saa tasavertaiset tuotot sijoitukselle. Kaupungin on mahdollista myös luopua omistuksestaan.

Tampereen kaupunki ei kompensoi areenan tontin vuokraa tai kiinteistöveroja, vaan saa nämä tulot normaalin käytännön mukaisesti. Tampereen kaupunki perii monitoimiareenalta tonteista ja areenan kannesta vuokraa 420 000 € vuodessa

Toteutussopimukseen liittyy myös tontinvaraussopimus, jonka mukaan SRV:n yritysryhmittymällä on mahdollisuus ostaa käypään hintaan tontteja uuden Ranta-Tampellan alueelta. Näsijärven rannalla sijaitsevan Ranta-Tampellan alueen rakentamisen mahdollistaa Rantaväylän tunnelin valmistuminen.

Kansi ja Areena hankkeen lähdettyä liikkeelle myös Hakametsän jäähallin alueen suunnittelu voi alkaa. Hakametsän alueella nähdään suuria mahdollisuuksia monipuoliseksi liikunnan ja urheilun kampusalueeksi.

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen mukaan nyt saadaan liikkeelle merkittävä kaupunkikehityksen, kulttuurin ja liikunnan ketju Tampereella. - Kansi ja Areena -hanke tuo Tampereelle myös tuhansia työpaikkoja sekä rakentamisaikana ja sen jälkeen. Kaupungin 60 miljoonan euron panostuksella saadaan liikkeelle 500 miljoonan euron hanke ja täysin uudenlaista kaupunkitilaa ja toimintaa.


Lisätietoja

Hankejohtaja
Tero Tenhunen
puhelin 050 540 2860
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu

Kuvat Havainnekuva Kannesta ja Areenasta