Siirry sisältöön

Kesänviettoa Pappilanpuistossa

Julkaistu 27.6.2018 12.00
Sää on suosinut meitä ja olemmekin viettäneet paljon aikaa ulkosalla. Kesäistä tekemistä on riittänyt kovasti.
Valokuva: piknikillä.
 

Alasenjärven ranta tarjoaa meille hienot puitteet nauttia rantamaisemista ja rohkeimmat ovat jo siellä pulahtaneetkin. Lähimaaston lenkkipolut ovat oiva tapa tutkiskella kesäistä luontoa, jonka varsilla voi tervehtiä sorsia ja kerätä vaikkapa kukkakimpun. Olemme takapihan terassilla nautiskelleet päiväkahveista, jonka lomassa on myös pidetty päivätoiminnan omat tikkakisat.

Valokuva: tikanheittoa.

Frisbee-golf on saavuttanut meillä tänä kesänä suuren suosion, johon jokainen voi osallistua omalla tyylillään.

Valokuva: frisbeegolfin peluuta.

Palvelukeskuksen ohjelmista on jäänyt mieleen tältä keväältä Hervannan tanhuajien esitys, jossa saimme ihailla esiintyjien upeita pukuja ja tanssitaitoja.

Valokuva: tanhuamista.

Tiistaina 29.5. suuntasimme askeleemme Laidunkadulle. Siellä vietimme koko porukalla päivätoiminnan omaa kesäpäivää grillaillen kodassa makkaraa. Laidunkatu sijaitsee kivenheiton päässä toimipisteestämme. Grilliherkkujen nautiskelun jälkeen oli mukava heittäytyä nurmelle loikoilemaan.

Nautiskellaan kesästä!

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat