Siirry sisältöön

Ja kohta äiti suuttuu!

Julkaistu 11.8.2017 9.23
Meidän kolmilapsisessa perheessä sisarukset saavat keskenään usein jonkunlaisen villihepulihysteria-hetken. Silloin tuntuu, että omat lapset eivät ymmärrä enää suomen kieltä eikä tilannetta saa poikki tuomarin pillilläkään. Lapsilla on hauskaa ja äitin hermoa kiristää.

Aamulla on kiire, eikä yksi pue kymmenennenkään pyytämiskerran jälkeen edes sukkia jalkaansa. Toinen huuhtelee vessanpönttöä uudestaan ja uudestaan kolmannen yllyttäessä. Päivällisellä, toinen vanhemmista on juuri muistuttanut useamman kerran, että juomalasi kaatuu, jos sitä tönää lautasella tahallaan. Ja sitten se lasi kaatuu.

Valokuva: Pikkupoika istuu kiveyksellä.

Näihin tilanteisiin minun on tarvinnut kehittää itselleni jonkinlainen strategia, etten oikeasti suutu. Oma volyymi nousee nopeasti (terveisiä vaan yläkerran naapureille...) vaikka tiedän aivan hyvin, ettei huutaminen auta tilannetta tai ratkaise ongelmaa ollenkaan. Kuulostaa rajulta, mutta huutaminen on myös väkivaltaa.

Kaivoin Tampereen kaupungin sivuilta oppaan, johon on kerätty keinoja neuropsykiatristen erityisvaikeuksien pulmatilanteisiin lapsille. Minulla tai lapsillani ei ole mitään diagnosoituja nepsy-haasteita, mutta näitä arjen apukeinoja voi aivan hyvin käyttää ihan kuka tahansa. Oppaassa on kuuden askeleen ohjeet siihen, miten lapselle voi opettaa kiukun hallintaa. Ajattelin opetella ensin hallitsemaan omaa kiukkuani. Niinpä muokkasin ohjeita vanhemmalle sopivampaan muotoon, vaikka perusperiaate on lasta ohjatessa ihan sama.

Siirry pois heti kun huomaat tilanteen ärsyttäväksi
Todellakin. On huomattavasti helpompi rauhoittua, kun ei näe edessään levitettyä vehnäjauhopussia, lasta lällättelemässä, sisaruksia painikasassa tai mikä ikinä se hermostumista aiheuttava tilanne onkaan. Jos päänsisäinen kattila ei ihan sataan asteeseen mene, niin tähänhän riittää, vaikka vain selän kääntäminen. Joidenkin rautahermovanhempien olen nähnyt vain vilkaisevan hetkeksi kattoon. Siinä saa pelattua itselleen sekunnin tai kymmenen, jotta tunteet eivät kuohahda. Tarkoitus ei tietenkään ole jättää lasta yksin, vaan laittaa itsensä pauselle, ennen kuin toimii.

Mene paikkaan jossa voit olla rauhassa
Heh, heh kolmen lapsen perheessä helpommin sanottu kuin tehty. Mutta totta tosiaan, mieluummin kiroilen vessassa lukkojen takana kuin lapselle. Huikkaan, että nyt tarvitsen hetken rauhoittuakseni ja siirryn toiseen huoneeseen. Tilanteen jälkeen voin kertoa rauhassa, miksi minua ärsytti ja miksi menin tilanteesta pois. Nyt voimme puhua asian, eikä äiti ole hermostunut.

Laita kädet syvälle taskuihisi
Tai istuessa ahterin alle. Mitä tahansa tietoista, jotta kiukku ei purkaudu käsistä ulos. Fyysinen kosketus, vaikka vain lapsen nostaminen vihaisena, voi toteutua suunniteltua voimakkaampana. Eikä sitä tule aina ajatelleeksi, että pelkästään sormen heristäminen tai muu huitominen siinä kersantti-äiti tilassa voi ihan oikeasti tuntua aika uhkaavalta vaahtosammutin-perspektiivistä. Vaikka haluan, että lapseni toimii, kuten pyydän, en koskaan halua, että oma lapseni pelkää minua.

Opettele tietoisesti keskittymään johonkin muuhun
Tätä harjoittelen päivittäin. Lasken kymmeneen (useimmiten sataan), hengitän syvään, mietin ettei tämä nyt ole niin vakavaa ja niin edelleen. Seuraavan kerran kun ääni alkaa nousta, koitan hakeutua mielessäni unelmieni lomamatkalle. Varpaat kuumalla hiekalla, autiolla saarella, ei huvita rikkoa hiljaisuutta mesoamalla.

Oppaan paras kohta: Harjoittele, opettele, kertaa ja toista.
Kukaan ei ole seppä syntyessään. Vain harjoittelemalla voi oppia ja mitä näitä nyt on. Huutaminen, räyhääminen ja fyysinen aggressiivisuus ovat pois opeteltavia taitoja.
Hurraa, meillä huutavilla äideillä on toivoa!

**

Tekstin on kirjoittanut Henni, kolmen pienen lapsen äiti ja Ulkoinen linkkiKeinukaruselli-blogin kirjoittaja.

Kirjoittaja Lapselliset-blogin kirjoittajat