Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Hervanta kehittyy entistä kaupunkimaisemmaksi

Julkaistu 8.3.2017 10.30

Hervannan pääakselin pohjoisosassa, Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun välissä, Matrix-tornien länsipuolella alkaa tapahtua. Ideakilpailulla haetaan kehittämiseen uusia ajatuksia.

Kilpailulla haetaan uudentyyppisiä ideoita alueen kehittämiseen. Se ei ole arkkitehtikilpailu, vaan osallistujat ovat ryhmiä, joissa ovat mukana rakennuttaja tai rakennusliike sekä arkkitehtisuunnittelutoimisto.

– Kilpailijoilta toivotaan kokonaissuunnitelmaa alueesta sekä ideoita yksittäisten kortteleiden toteutuksesta, kertoo projektiarkkitehti Ilkka Kotilainen.

Tavoitteena on koko alueen kehittäminen nykyistä kaupunkimaisempaan suuntaan sekä monipuolinen, toiminnallinen ja korkeatasoinen uusi asuinalue, johon tulee tilaa myös kaupalle ja palveluille sekä hyvät pysäköintiratkaisut.

– Asumista suunnitellaan sinkuille, perheille sekä erilaisille yhteisöille ja erityistä tukea tarvitseville ryhmille. Kilpailun tuomaristo on varsin laaja, siinä ovat mukana muun muassa yhteisöllisen asumisen asiantuntija ja Ikäystävällinen Hervanta -projektin edustaja.

Huomiota kiinnitetään myös siihen, että Hervannan pohjoinen sisääntulo on kaupunkikuvallisesti tärkeä. Millainen on uuden alueen suhde Matrix-torneihin? Merkittävä tekijä on raitiotie ja Insinöörinkadun varrelle tulevat kaksi pysäkkiä. Ne ovat solmukohtia ja mahdollistavat erilaisia aktiviteetteja.

Viistokuva: Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun aluetta ilmasta kuvattuna
Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun väli kaupungistuu: metsikön, pysäköintipaikkojen ja huoltoasemien tilalle rakennetaan asuntoja sekä tilaa kaupoille ja palveluille.

Kilpailu ratkeaa syksyllä

Kilpailu päättyy 12. toukokuuta ja voittaja pyritään ratkaisemaan syyskuun loppuun mennessä. Kilpailun voittaja ja kaupunki jatkojalostavat suunnitelmia yhdessä. Muutkin kilpailussa ansioituneet saattavat päästä suunnittelemaan joitain osa-alueita. Asemakaavaehdotus on valmis loppuvuodesta 2018.